PROFEETTA

Santeri Alkiota kutsuttiin usein Laihian profeetaksi, aluksi pilkantekomielessä, mutta myöhemmin enemmän kunnianimityksenä. Ensi vuosina painopiste on kodissa, kirjallisessa työssä ja Ilkassa. Alkio havainnoi terävästi ja kaukonäköisesti maailmansodan tapahtumia, joiden ennakoi johtavan Venäjällä suureen mullistukseen.

Vallankumouksen käynnistyttyä Pietarissa maaliskuussa 1917 Alkio tempautui tapahtumien keskiöön, yhtenä keskeisenä toimijana Suomen hakiessa omaa tietään samalla kun nälänkin kiihdyttämä kuohunta maassa kärjistyi kuukausi kuukaudelta. Alkio kuului K. J. Ståhlbergin johtamaan perustuslakia valmistelleeseen komiteaan sen vaikutusvaltaisena jäsenenä. Hän vaikutti myös merkittävästi ns. Valtalain säätämiseen, josta alkoi lopullinen irrottautuminen Venäjästä.

Maalaisliitto tasapainotteli sosialistien ja porvarien välissä ja Alkio pyrki säilyttämään keskusteluyhteyden vasemmalle loppuun saakka. Sosiaalidemokraattien vallankaappaus teki Alkiosta kolmeksi kuukaudeksi vangitsemista ja hengenmenetystäkin pelkäävän piileskelijän, joka kirjoitti kiihkeästi päiväkirjoihinsa analyysia siitä, miksi niin oli käynyt ja mitä olisi punakapinan kukistamisen jälkeen tehtävä.        

VALTIOMIES

Toukokuusta 1918 huhtikuuhun 1921 Alkiota voi luonnehtia Valtiomieheksi. Hänen poliittinen uransa oli korkeimmillaan, ja hän kuului kiistattomasti Suomen kaikkein vaikutusvaltaisimpiin poliittisiin päättäjiin. Pitkävaikutteisin oli hänen työnsä hallitusmuototaistelussa, jossa hän johti tasavaltalaisrintamaa ensiksi K. J. Ståhlbergin rinnalla ja sitten tämän vetäydyttyä politiikasta, tärkeimpänä johtajana.

Kevään 1919 eduskuntavaalien jälkeen Alkio johti suurinta porvarillista puoluetta ja oli kahdessa hallituksessa ministerinä, oman ministeriryhmänsä johtajana. Ennen ja jälkeen ministerikauden hän johti maalaisliiton eduskuntaryhmää ja edusti sitä tärkeimmissä valiokunnissa, ennen muuta perustuslakivaltiokunnassa. Alkio vaikutti oleellisesti myös Ståhlbergin valintaan presidentiksi ja Mannerheimin syrjäytymiseen valtiollisista ja sotilasjohdollisista tehtävistä kesän 1919 jälkeen.

PATRIARKKA

Alkio sai vakavan sairauskohtauksen maalaisliiton puoluekokouksessa 1921. Siitä toipuminen vei puolisen vuotta, ja sinä aikana Alkio päätti jättää eduskunnan. Vaikka häneen usein vedottiin, päätös piti. Alkoi kehitys kohti Patriarkan asemaa

Alkio ei koskaan ollut täysverinen poliitikko, vaikka niin keskeisiin asemiin nousikin. Hän ei viihtynyt pääkaupungissa eikä oikein käytännön politiikassakaan. Kiivas ja kärsimätön luonne ei soveltunut arjen politiikkaan, joka vaatii sovittelua ja alituisia kompromisseja. Palattuaan hallituksesta kasvaneen ja uusiutumineen eduskuntaryhmänsä johtoon Alkio koki sielläkin pettymyksiä

Politiikkaa Alkio ei kokonaan jättänyt. Hän kuului kuolemaansa saakka maalaisliiton keskushallitukseen, kirjoitti vaalijulistukset ja ohjasi ohjelmatyötä. Hänestä tuli puolueen kunniavanhus, johon mielellään vedottiin, mutta jonka neuvoja ei läheskään aina noudatettu. Hän oli tyytymätön puolueen ja nuorisoseuraliikkeen nuoremman polven linjanvetoihin. Kirjailijanakin hän koki ajan kulkeneen ohitseen. Tummia sävyjä tuo myös terveyden heikkeneminen ja luopumisen vaikeus kuljettaessa kohti väistämätöntä.