1 Pääsiäispäivänä, 4. Huhtik.

Tänään aamulla klo 6 oli 18 asteen pakkanen. Olin herätessäni erittäin hyvinvoipa. Eilen-iltainen saunareisu onnistui erinomaisesti, kun ei tullut pääkään kipeäksi. Aamulla kun aurinko alkoi paistaa, sulatteli se puiden alastomiin oksiin yöllä kääriytynyttä vahvaa huurretta. Lumi varisi aivan samoin kuin syksyllä, kylmän panemat lehdet, tukuttain. Joutui vertailemaan syksyn ja kevään vaikutusta luontoon. Se on ihmeellistä. Mieli alkaa keväytyä jo, vaikka onkin niin kylmä ja vahvat hanget. Tätä kirjoittaessani paistaa aurinko ihanasti. Lämpömittari osoittaa 13° lämmintä auringossa. Lumilakeudet ovat lumoavia.
Momma on mennyt Ilomäen emännän kanssa kirkolta Ilomäkeen. Mimmi lähti aamul-la Lapualle seuroihin. Minä luen Victor Hugoa.
Eilen koulutetut tomaatin taimet voivat hyvin.
Ihmeellistä on kevään ja talven tais-telu ilmassa. Kävimme Annin kanssa juuri kävelyllä seurahuonerakennuksella. Sinne mennessä purevan kylmä itä-eteläinen tuuli hiveli poskia ja Anni arveli: turkit olisi pitänyt ottaa. Mutta palatessa, kun aurinko sopi selkäpuoleen, se paahtoi niin kuumasti että hikeen veti.
Seurahuoneesta näyttää tulevan todella kaunis. Kunpahan ilmestyisi nuorison keskuudesta henkisiä johtajia, jotka antaisivat sen sisäiselle elämälle sisältöä!