Heinäkuun 1p

Ihanaa ilmaa yhä. Tänään olemme katselleet bolsevikkien mielenosoituksia sotaa vastaan. Mutta eivät ne nyt aivan suuremmoisiksi muodostuneet. Silti tekee ”Marseljeesi” aina vaikutuksensa. varsinkin kun sitä sotilassoittokunta soittaa sotaväen marssiessa punaisin lipuin. Minulle on näinä päivinä taasen tullut yhä useammin mieleeni kysymys: Onko suomalainen kansallistunne turta, vai elävä? Meidän on kohta ratkaistava kenties pitkiksi ajoiksi kysymys sitä, onko Suomi oleva itsenäinen, vai tuleeko se edelleen jäämään riippuvaksi? Ja tästä asiasta ei puhuta mitään. Me käytämme aikamme pikkusaivarteluun pienissä perustuslakikysymyksissä, työpäivälaissa, kunnallislaissa ja annamme suurten asiain tulla ilman valmistumatta päällemme!
Kuinka tunnottoman levollisesti me suhtauduimme valtiolainakysymyksiinkin. Minä kirjoitin ensimäisenä Ilkkaan asiasta. Helsingin lehdet eivät ole yksikään vieläkään ajatuksiaan asiasta lausuneet, paitsi jossain muodossa ”Uusi Päivä”.
Mikä meitä odottaa?
Meillä on luokkataistelu kiivaimmillaan. Tuleeko se aiheuttamaan taloudellisen vallankumouksen?
Historia esittää niin monia kehityskukkasia, jotka aikansa loistivat, sitten hävisivät ja uusia ilmestyi tilalle, Kuten:
Juutalaiset, kreekkalaiset, roomalais;
Nykyajan suurvallat;
Suuret uskonnot;
Kapitalismi;
Patriarkkalisuus;
Aateluus;
Kuninkaallisuus;
Sotilasmahti, militarismi;
Suurteollisuus;
Kansainvälinen kauppa;
Sosialistinen liike.

Mitkä ovat lähitulevaisuuden ihmiskunnan kehityskukkasia?
Nämä kaikki ovat joukkosielun kukkasia, joille suuret, tyypilliset yksilöt ovat antaneet värejä ja vivahduksia.
Näitä historian kukkasia katsellessa ja niiden esiintymisen ja kukoistuksen syitä tutkiessa jää materialismin osa hyvin heikoksi. Korkeintaan on materialismi luettava erääksi voimakkaaksi yleisväriksi, tuskin edes itsenäiseksi erikoiskukkaseksi.
[Leikkeitä: ”Sotaa ja vastavallankumousta vastaan. Suuri mielenosoituskulkue tänään” (venäläisten ja suomalaisten yhteinen), ”Työmiehen” katsauksia, ”Rauhanääniä Itävallan edustajakamarista” ja ”Porvarien aikaansaamat selkkaukset Helsingin poliisilaitoksessa”]