Kesäkuun 19–24 p:ään.

Koko viikko on mennyt yhdessä humussa. Mutta samalla on tullut kesä. Kaupungissa olen käynyt muina päivinä paitsi keskiviikkona jolloin Laihialla oli Maanviljelysseuran kokous. Ilkan juhlanumeroita on painettu. Tänään, Juhannuksena, on klo 10 aamulla varjossa 21°.
Siitä huolimatta pelottaa, että tulee katovuosi. Aavistus on sellainen.
Tällä viikolla komennettiin täältä 45 mies-tä ja 5 hevosta patteritöihin Karstulaan. A. Iip-po-nen oli antanut määrätä vain ilman järjestystä, jättäin toisen naapurin vapaaksi kun toisesta määrättiin. Torstai-iltana mennessäni kirkonkylään oli siellä pajan ja osuuskaupan edessä miesjoukkoja ja mielet kovin kuohuksissa tätä lukkarin toimenpidettä vastaan.
Menimme Hollon kanssa hänen luokseen. Asia järjestyi toisin. Huomisin saa kunnallislautakunta kuulostaa vapaaehtoisia ja niille täytyy maksaa kunnan puolesta palkka niin riittävä, että sillä kannattaa mennä. Ellei se auta, sitten otettava arvalla. Tämä selitys tuotiin miehille. Miehet rauhoittuivat.
Luen nykyään iltalukemisena A. Meurmanin ”Muistelmia I”.
Se antaa ukko M:stä rehellisen kuvan. Jos-pa sillä tavalla pystyisivät kaikki kirjoittamaan oman elämäkertansa! Mutta useimmat koristelevat. Ja siten menee niistä maku. Ne luulevat peittelemällä eräitä asioita, lisäävänsä suuruuttaan, mutta erehtyvätkin.
Tänään klo ½ 1 tuli tänne Aaroni Koskinen ehdottamaan huvimatkaa Mahlaseen. Saatiin hevonen Saarnistolta, rattaat vedettiin esiin, rasvattiin ja putsattiin ja nyt odotan sukulaisjoukkoa Maunulasta, kun Anni pukee. –
Nyt on Vähäkyröstä tultu, klo 10 illalla. Matka oli hauskimpia. Mukana Adolf, Aaroni ja Kalle Koskinen perheineen ja me.