Keskiv. 15. Maalis.

Onnistunut kirjoittaa koko runsaasti. – Perustuslakivaliokunnassa. Minulle lähetettiin kirja jossa kerrotaan papin tulleen ompeluseuraan Ritavuoren murha-iltana ja sanoneen: nyt siitä on päästy. Ja sitte kiitettiin Jumalaa!
Miten hirmuista! Meidän kristittymme ovat lyödyt sokeudella.
Eilen sain kirjeen Annikalta kotoa ja Kertulta. Oli erinomaisen hauskaa, varsinkin kun Kerttukin oli niin uhkuvan iloinen. Kotona oleskelu on hänet täydellisesti väsymyksestään parantanut.
Tänään sain Allilta Keurulta kirjeen. Hän tuntee siellä olevan ”ihana olla”. Se, juuri se hänet parantaa väsymyksestään! Kirjoitin.
Olen niin onnellinen kun he voivat hyvin.
Minun vain pitäisi saada olla kaikkia heitä lähempänä ohjaamassa ja opastamassa. Nykyinen aika houkuttelee niin helposti.