Ulkona. Ihana kevät-ilma. Kiuru livertää. Varpunen tupain räystäässä on muuttunut satakieleksi. En näe kottaraisia – missä ne tänään ovat? Kirjoitan teossarjani suunnitelmia. Aiheet ovat ensiluokkaisia. Luulenpa melkein että jos pysyn terveenä, ensimäinen voi olla valmiina markkinoilla ensi jouluna. Ellen nyt sittenkin lepää.
Minun elämäntehtäväni. Hyvin monet arvelevat, että olen, muka, vain väliaikaisesti pois hallituksesta. Samoin eivät usko että minä ensi vaaleissa jään pois valtiopäiviltäkin. Imartelevat että muka minua tarvitaan maalaisliiton koossapitäjänä! Tämä kaikki tulee siitä, että ihmiset pitävät minua niin keskeisenä maalaisliitossa. Mutta minä tunnen nyt niin elävästi, että persoonallisuus-oikeuteni vaatii syrjäytymään. Siitä voi olla maalaisliittoaatteellekin se hyöty että saavat minulta muutaman asiaa valaisevan kirjan. En mene enää milloinkaan hallitukseen, enkä ainakaan ensi vaaleissa eduskuntaankaan.
Ikävöin persoonallista vapautta ja – maan kourimista.
Äsken horjahtamaan pyrkinyt uskoni alkaa kohota. Talonpoika on uuden yhteiskunnan terve aines. Porvari ja bolshevismin myrkyttämä teollisuustyömies ovat elostelleet itsensä loppuun. Näen taas auringonpilkistystä. Yhteiskunta on uudestaan syntyvä. Vanha raskaanaoleva vaimo ei ole miellyttävä, mutta sellainen synnyttää lapsen josta voi tulla kaunotar, nero, uljas – mitä tahansa. Niin tämän hajoavan yhteiskunnankin on laita. Se voi synnyttää paremman, ja synnyttää!