Keskiv. 6. Heinäk.

Suurenmoisen lämmin. Varjossa 29°. Ei jaksa päivällä ajatella paljon mitään helteen vuoksi. Mutta ihanaa on sittenkin nauttia tällaista kesää. Vaalilaskelmia toimitetaan. Suunta on edelleen sama kuin eilen. Pohjoinen vaalipiiri alkaa olla valmis. Siellä pysyvät puoluesuhteet ennallaan. Maalaisliitosta tulee valituksi Kalliokoski, Vehkaoja, Lahdensuo. Kokoomuksesta Turja ja pastori Rantanen. Siis Jaskari jää pois.
Etel. vp. ovat Tarkkanen ja Koivisto etualalla. Luullaan että sos.dem. menettävät ainoan paikkansa maalaisliitolle. Kuka silloin tulee meidän kolmanneksi ei vielä voi tietää.
”Vaasan” Jaakkoo on edelleen huomattavasti kokoomuksen ensimäinen nimi – viinamiesten äänillä.