Keskiv. 8. Lokak.

Ahvenanmaa-asia oli esillä valtioneuvostossa. Holsti ilmoitti ryhtyneensä toimenpiteisiin että Ahvenanmaa-kysymys lykätäisiin, – Katsoi että tri Ehrström on lähetettävä Pariisiin auttamaan asiassa. – Italian edustaja on ottanut alotteen, että kaikki täällä olevat ententevaltain lähettiläät yhdessä kääntyisivät hallitustensa puoleen kehoittaen lykkäämään Ahvenanmaan asian käsittely tuonnemmaksi, että Suomi ehtisi vielä valvoa etuaan. Kouluhallituksen ruotsalaisen osaston perustamisasia oli taas pohdittavana, jolloin sitä vastustivat Alkio, Ritavuori, Pohjanpalo, Kallio ja Luopajärvi.
Yliopiston opettajavirkojen lisääminen. Asiasta keskusteltiin lopullisesti. Asetuin vastustavalle kannalle siksi, että minusta järjestelmä näyttää olevan suunniteltu ruotsalaisuuden tueksi.