Keskiviikkona 30 p. Tammik.

Tänään ryhmä taasen yksimielisesti päätti hyväksyä ryhmien keskeisen julistuksen, jota eilen niin vastustettiin! Syynä oli se, ettei katsottu voitavan jäädä pois jos muut ryhmät sen julkaisevat. Julistusta muutamat pitivät jo onnistuneena, toiset eivät suuria merkitsevänä. Minusta julistuksella oli tärkeä luonne. Pitihän eduskunnankin auktoriteetin tulla jotenkin ilmi. Kun ei se muuten voinut tapahtua, täytyi ryhminä se ilmaista! Huhuja on paljon liikkeessä. Mannerheimin pitäisi joukkoineen vallanneen jo Haapamäen; puhutaan myös Tampereen valtaamisesta.
Punakaartin ylipäällikkö Ali Aaltonen on eronnut, samoin pari muuta ylempää. Eero Haapalainen on nyt ylipäällikkö.
Mieliala sosialistien kesken alkaa jo olla masentunut. Heidän edustajansa pyrkivät lähtemään pois kaupungista.
Meidän miehet ovat sangen kiihkeässä lähtökuumeessa. Olen pidättänyt heitä siksi, kunnes ryhmät yhteisesti päättävät että täältä on mentävä pois.
Manner oli eilen pitänyt räikeän puheen ja sanonut että kaikki pannaan käyntiin venäläiseen malliin.
Virkamiesliitto on julistanut ettei se tottele kumoushallintoa. Svinhufvud on sen hyväksynyt.
Useistakin veriteoista puhutaan, mutta ne lienevät huhuja vain.
Tänään on lämpö 0. Sataa hiljalleen lunta.
Lahdensuon huoneessa oli viime yönä ollut punakaartilais- ja matruusijoukko ampuma-asetarkastuksella. Olivat vieneet rahataskun, jossa yli 400 mk. rahaa.
Nyt klo 4, kävi Rentola tässä ja ilmoitti, ettei hän ole enää saanut matkustuslupaa. Pyysi lupaa saada lähteä, jos jotain muuta tietä saa lupalipun. Sanoin, etten luonnollisesti voi häntä henkilökohtaisesti estää. – Kuulin sitten, että hän oli lähtenyt.
Ryhmien välisessä jaostossa päätettiin etteivät edustajat saa mennä. Ryhmämme hyväksyi tämän päätöksen.
Tänään levitettiin tietoja: Mannerheimin sähkösanoma suojeluskuntain voitoista: Venäläiset oli riisuttu aseista Kemissä, Kajaanissa, Oulussa ja Ilmajoella. Mikkelissä punakaarti luovuttanut aseensa suojeluskunnille.
Saksasta tulleet jääkärit ilmoitetaan astuneen maihin Raumalla, josta painuvat Tamperetta kohti.
Suojeluskuntain kerrotaan saapuneen jo Pohjoisesta Haapamäelle. Toisen tiedon mukaan Tampereelle ja vallanneen Tampere.
Iisalmesta päin tuleva joukko painautuu etelää kohti.
Siuntiossa on ollut suuri taistelu, jossa suojeluskunnat voittaneet. Tikkurila pitäisi oleman jo Suojeluskuntain hallussa. Keravalla suuri taistelu riehunee parhaillaan.
Venäläisen sotaväen kesken täällä ovat miehet hajan.
Nyt kerrotaan aijottavan vangita edustajia. Minua on monelta taholta varoitettu. Mutta minusta tuntuu kovin vastenmieliseltä ruveta kiertelemään yösijaa etsimässä. Minut tunnetaan kaikkialla. Sitä paitsi, vaikka ei olekaan mitään syytä suotta antautua vangittavaksi, on sittenkin kuin pakenemisessa olisi jotain vastenmielistä.
Minut kuitenkin saatiin lähtemään.