Keskiviikkona 8p. Syysk.

Kotona. Kaunis ilma. Olen järjestänyt painatuskuntoon ”Tarinatuvalla” kokoelman 15 kertomusta, jotka aijon tarjota Verner Söderström Oy:lle. Tänään sain heiltä kirjeen, jossa kysyvät, josko he saavat jo jouluksi uuden romaanini. Vastasin luonnollisesti että aiheita vasta keräilen. Tänään tuli tieto, että H.M. [=Hänen Majesteettinsa, tark. keisari Nikolaita] on itse ryhtynyt armeijan johtoon ja että armeijan tähän astinen ylipäällikkö on lähetetty Kaukaisen idän käskynhaltijaksi.
Duumalle on esitetty työryhmän lakiehdotus Suomen lainsäädäntöä koskevan 30 päivän lain kumoamisesta.
Eilen illalla palasi Muurmanin rautatietöihin vietyjä miehiä. Siellä ovat kauheat olot. Ruokaa ei saa millään, eikä palkkaa. Palaavat kutka pääsevät. Siellä ei ole mitään järjestystä. Pelkkä anarkia.