Lauant. 12. Maalisk.

Ryhmässä selostettiin edellinen. Käsitettiin että, koska min. Lavonius oli maininnut m. m. että ml. voisi jäädä 3:lle paikalle edistysmielisten saadessa 5 paikkaa, – että edistysmieliset todella taas tahtovat johtaa ja hallita. Niin ikään oli sosialiministerin paikkaa himoittu edistysmieliselle. Ml. vain maatalous- ja rahaministerin apulaispaikat! Ryhmä katsoi näin ollen että min. Lavonius edusti presidentin hylkäävää ja syrjäyttävää kantaa maalaisliittolaisiin.
Päätimme näin ollen jäädä kokonaan passivisiksi. Jos jotakuta ryhm. kysytään hallitukseen, menköön. Ryhmän suhtautuminen tulee riippumaan asianhaar. Omille ent. ministereille annettiin luottamuslause. Saavat mennä jos tahtovat.
Olemme siis merkinneet että presidentti ei mitenkään halua hallituksessa antaa valtaa maalaisliitolle, mutta edustajiamme otetaan sen verta että voitaisiin sanoa meidänkin olevan hallituksen takana; 2:ksi, että edistysmieliset taas kukkoilevat; 3:ksi että meidät on vapautettu avustamasta hallitusta tällä pohjalla.
Myöhemmin: Kalliolle on tarjottu rahaministerin apulaisen paikka! Vennolan apulaisena. Nauroin hilpeästi! Ne miehet, presidentti ja Lavonius luulevat olevansa hallitusmiehiä, mutta arvostelukyky supistuu verrattain matalalle. He eivät edes välty sen johdosta meitä suoranaisesti loukkaamasta.
Lavonius pyysi valtiopäiv. lopettamisen jälkeen minua vielä neuvotteluun. En ehtinyt, enkä halunnut enää. Työnsin Kokon, Juutilaisen ja Niukkasen. Saavat purra nyt presidentti ja Lavonius leipomaansa pannukakkua.
Alli täällä. Hän apusi minua pakkauksessa. Jää tänne.
Minä lähden kotiin!
Rakas Annikkani ja Paavoni. Minä tulen.