Lauant. 15. Syysk.

Vaasassa. Ilma muuttunut kesäisen lämpöiseksi. Pouta. Päätimme antaa Ilkan joululehden.
Eilen illalla kävimme lukkarilla. Oli kahden puolen hupaista.
Sieltä tullessamme kertoo nuori Corell että suutari Välimäen poika on hirttänyt itsensä Sööringin metsään. Niin olikin. Sitähän siitä oli tullakin. Isä juo, pojat juovat, ne myrkyttävät koko kirkonkylän elämän. Ja se kylä on niin siveellisesti alhaalla, että siellä ei ole siivo miehiä muuta kuin lukkari, Leivonen, A. Sillanpää ja Järvinen. Se on surullista mutta totta.