Lauant. 21 Lokak.

Paavo tuli klo ½ 10. Olimme ulkona. Hän täyttää 20 vuotta. Kallio ilmoitti sanoneensa presidentille, että hän ei tee enää hallituksen muodostamiseksi mitään saatuaan kuulla kokoomuksen ehdot. Kokoomus oli kolmea kohtaa hieman muuttanut, mutta se ei asiaan vaikuta!
Karpio oli luonani ja sanoi katsottavan tärkeäksi, – että minä olisin Kieltolakiliiton puheenjohtajana.
Kaila oli luonani. Otti asiakseen olla Ilkan edustajana Helsingissä, m. m. ulkoministeriön tiedonantojen vastaan ottajana.
Ryhmäkokouksessa illalla. Keskustelu hallituskysymyksestä. Todettiin että ote oli tällä kertaa rauennut.
Kahvilla Tapiolassa joukko ryhmän miehiä. Hauska illan vietto.
Mutta sen vaikutuksen kaikki tekee, että täällä olisi nyt hirveän väsyttävää olla. Joten rintani täyttää ilo, kun pääsee jo maanantaina kotiin ja saan valmistautua hedelmällisempään työhön.