Lauant. 24. Toukok.

Kaupungissa. No nyt on hallituspuuha juossut hiekkaan kun edistysmieliset ovat suuttuneet siitä, että maalaisliittolaiset kokoomuksen avulla äänestivät pankkivaltuusmieheksi S.O.K:n Vaseniuksen Hv. [Henkivakuutus-] Oy Suomen [Wilhelm] Lavoniuksen sijaan! Voi rakas Jumala, miten pienistä asioista valtakunnan onni ja menestys riippuu! Hävettää kansani puolesta, varsinkin sen herrain puolesta. – Ja sitte toiseksi: on äänestäneet porvarit salaisesti yhdessä sosialistien kanssa edustajapalkkansa 125:stä 150:nen. Vaikka suuressa valiokunnassa kaikki porvarit yhtyivät 125:stä. Arveltiin, että edistys on ollut sillä puolen ja ruotsalaiset – pelkäsin jo että oli meikäläisiäkin! – mutta arvelevat ettei ole ollut.
Nämä ovat sitte ”kansanedustajia”, kansanuskottuja!
Noo, illalla sain kotoväkeni kera huuhtoa ikäväni omassa saunassani.
Hallan Ukon ilmoittavat saaneen halvauksen. Ryhmä hommaa hänelle eläkettä. Jos kuka, hän sen ansaitsee. Vapaa Suomi on ukolle niin paljosta kiitollisuudenvelassa.