Lauant. 5. Toukok.

Vaasaan. Hieman satanut ja sataa. Kylmä 4 ast. klo 7,30. Tuulee. Synkässä pilvessä. Sade muuttui päivemmällä hieman lämpimämmäksi.
Tänään antoi Vaasan hovioikeus päätöksensä Pohjolan Sanomain painojutussa, kantaja maaherra Matti von Nandelstadt, vastaaja toim. Hannula. Ja tuli 4 k.k. vankeutta, sekä yli 5000 mk sakkoja ja kuluja!
Ja kuitenkin kaikki, mitä maaherrasta oli sanottu, oli totta! Sanottu vain väkevästi.
Ja sellainen mies kun Nandelstad on! Suuri halju, jota koko lääni, kokoomuslehtiä lukematta, hartaasti vihaa ylitsekäymistensä ja kelvottomuutensa vuoksi.
Jos suhde olisi ollut esim. niin päin, että maaherra oli maalaisliittolainen, josta kokoomuslehti kirjoitti saman, – ei mitään sakkoja, puhumattakaan linnasta.
Mutta Suomen oikeusistuimet eivät ole puolueettomia. Sama tulos oli Ilkan painojutussa.
Tarkkanen juuri soitti: Hän oli saanut ”Täysikiellottoman kansanraittiuden edistämisliiton” ehdotuksen. Lupasi lähettää. – Kirjoitin jo U.S:n mukaan selostaen sitä, 3 artikkelia sitä vastaan. Korrehtuuri toisillekin ml. lehdille jos haluavat julaista.
Surkeata on kuulla, miten ylioppilaat ovat juoneet Ostrobotnialla. Kuuluu joka ilta olevan siellä juomaseuroja. Voi kansaa, jonka lapset rypevät tällä tavalla, kansaa joka virkamiehikseen saa tällaisia raukkoja!
Kuinka rauhoittavaa onkaan ajatella tietäessäni poikani lujan raittiuskannan horjumattomaksi. Mutta siksipä hän myöskään ei käy Ostrobotnialla.
Ja miten Ingmankin valvoo osakuntaansa.
Uusi taisteluliitto! Minussa on alkanut herätä ajatus perustaa Kieltolakiliiton yhteyteen uusi osasto, johon liittyisivät jäseninä sitoutuen ehdottomaan raittiuteen, aluksi kuntien ja kaupunkien sellaiset huomattavat henkilöt, joitten nimi ja auktoriteetti jotain painaa. Ottaisimme ensin alotteen Etelä-Pohjanmaalla. Tämä järjestö toimisi: esimerkin, kirjoitetun ja puhutun sanan ja lausuntojen sekä arvostelujen kautta!
Minä ajattelen asiaa. Kun lausumien alla olisi joukko arvovaltaisia pappeja, kunnallismiehiä, opettajia, muita kansalaisia – naisia ja miehiä, se vaikuttaisi yleiseen mielipiteeseen.
Minä harkitsen asiaa.