Lauantaina 1. Kesäk.

Makasin ja nukuin vaunussa hyvin. Nousin Myllymäellä. Sokeriton kahvi. Kirkas aamu, kolea pohjatuuli. Vahvasti sotilaita kotimatkalla, työnsä tehtyään, lomalle. On hauskaa nyt nähdä vaunuja täyttämässä kotimaiset, omat sotamiehemme. Koti lähenee. – Jo tapasin Annikkaa kädestä! ja Rellu hyppi ja ulvahteli! Sauna lämpiää.
Menen Vaasaan.
Voi rakas Isäni! Järjestä niin että siirrät minut valtiolliseen reserviin tästä rintamapalveluksesta. Minä en ole luotu tällaiseen. Sieluni kaipaa syrjempään, kotiin, pöydän ääreen, maan ääreen. Luulisin nyt paremmin siellä minua kaivattavan kasvattajana. Isäni, auta minua – ei kuitenkaan, jos tässä valtiollisessa rintamassa minusta on vielä jotain hyötyä.
Vaasassa olin päivän. Järjestettiin Ilkan 6-päiv. asioita.
Illalla kotiin. Perhe syliini. Saunaan – Oi Jumala, kuinka ihanata on olla kodissa!
[jatkoa ”Mitä nyt on tehtävä -sarjaan:
”– Luja sotavoima ja sen läheinen suhde kansaan itsenäisyytemme elinehto.
– Suurten maaomais. ja rikkauksien arvottomuus, jos työväki on tyytymätöntä.
– Mitä on todellinen kansanvalta? Ei enemmistövaltaa, vaan suhteellisuusvaltaa. Kykyjen oikeudet ja velvollisuudet. Ammattien arvo.
– Yleinen työväen arvon nousu.
– Miten vankien kanssa menetellä?
Pakkotyö; koulutus; ehdollinen vapaus.
– Maakysymys.
– Kansallisuutemme nykyiset selviytymiskamppailut. Saamattomuuden ja luokkavihan alkusyyt – ruotsal. aristokratia, sivistyks[essä] Suomalaisuuden selveneminen itsenäiseksi tekijäksi tapahtuu nyt. Tässä on uusi aines tulemassa eurooppalaiseen kansain kilpailuun.
– Työn ilon ja innostuksen merkitys tulevaisuudellemme.
– Laiskuus on heikontuneen kulttuurin takaisin luonnontilaan palaamista.
– Liijallisen kalliin elintavan turmiollisuus. Se kasvattaa itsekkäisyyttä, uhrautumiskyvyt[tömyyttä], lapsettomuutta, avioliitottomuutta. Elämä yksinkertaiseksi, kouluvapaaksi – ankara työvelvollisuus kaikille – maa kansoittuu ja löytää onnen työssä.
– Nuorisokasvatus. Kokonaissuunnitelma yhdistysjärjestelmän pohjalla palkattuine toimimiehineen.
– Henkisen työn tukeaminen kirjallinen, kasvatuksellinen, tieteellinen, taiteellinen.
– Koko teoksen tulee muodostaa Kokonaissuunnitelma.
– Mistä Suomen kasvan[eisiin] valtiomenoihin tuloja.”]