Lauantaina 17 Marrask.

Meidän lujan menettelymme hedelmäksi siinä, että ajoimme voittoon korkeimman vallan väliaikaisen siirron eduskunnalle, voi näiltä kahdelta päivältä merkitä: 1:si, että vältettiin vallankumouksellisten työväen joukkojen väkivallanteot; 2:si, että saatettiin voimaan kunnallislait ja työväen lait, ja vietiin siten pohja suurlakolta; 3:si tehtiin valtalaki tarpeettomaksi; 4:si vietiin pohja Mannerin valtiopäiviltä. Ellei muuten nyt päästä hallitusanarkiasta, on vielä edusk. vallassa siirtää korkein valta senaatille, kunhan nähdään minkälainen senaatti tulee. Ei ole siis mitään menetetty.
Nukuin huonosti, sillä asema on sekava.