Lauantaina 1p. Huhtik.

Kotona. Tänään on kulunut 10 vuotta siitä, jolloin Ilkan osuuskunnan perustava kokous pidettiin Seinäjoella. Silloin oli myöskin aurin-koinen kevätpäivä. Ja suuret kansalliset toiveet. Kun nyt ajattelen, mitä silloin uskallettiin, mitä silloin pantiin alulle, tuntuu melkein kammottavalta kaikki se taistelu mitä sitten seurasi.
Enkä kuitenkaan ole kertaakaan katunut että tähän ryhdyin. Se mitä on tapahtunut Ilkan ympärillä on enemmän kuin mitä rohkeimmissakaan unelmissani uskalsin ajatella.
Ja kun nyt ajattelen kymmentä vuotta – eteenpäin, herää minussa aavistus maalaisliittoliikkeen valtavasta paisunnasta. Se voittaa.
Historialliseksi 10-vuotismuistoksi kyhäsin torstaina ja tänään lentokirjasen ”Maalaisliitto. Suuntaviivoja”. Se tulee Maalais-liiton Kirj[allisen] Yhd[istyksen] Toimitusten 2 nrona, painettavaksi, että niille, jotka kysyvät: mitä se Maalaisliitto tarkoittaa? on pistää kirjanen kouraan.
Kevätpainostus on tänä keväänä entistä painavampi, mutta muuten voin hyvin.