Maanant. 13. Helmik.

Olen vapaa valiokunnasta. Kirjoitin Ilkkaan ”Suuri äiti ja pikkuinen poika.”
Holsti oli luonani illalla. Hän toi minulle paksun luntan hyvin tärkeitä asiakirjoja vlta 1918 ja 19, jotka valaisevat silloista ulkopolitiikkaamme. Hän laittaa vielä lisää.
Nyt hän selosti:
Keskustelut Puolan liitosta käynnissä. Luulee asian olevan valmiina Maaliskuun alkuun.
Minä vaadin Liettuan ottamista mukaan, se estää sen joutumista Venäjän vaikutuksen alle ja hillitsee Puolan imperialistisia pyrkimyksiä. Vaadin että se on tehtävä sopimusehdoksi. Lupasi. Sanoi Puolan sen jo luvanneen.
Sitten sanoi heti ryhdyttävän samanlaisen puolustusliiton tekoon reunavaltojen kanssa. Arveli sen olevan valmiina huhtikuulle. Sanoi kokoomuspuolueenkin periaatteessa kannattavan.
Sain hyvin mielenkiintoisia tietoja.
Nyt peruutin kehoitukseni hänen erostaan. Hän voi sen lykätä siksi kuin sopimukset ovat valmiit ylempänä mainittujen valtojen kanssa.