Maanant. 20. Helmik.

Nikkinen lähti kotiinsa. Tapasin G. S:n. [Georg Schauman] Hän kertoo, että muutama päivä ennen Ritavuoren murhaa oli Helsingin suojeluskunnalle jaettu kypäreitä ja käsikranaatteja. Tätä oli kertonut eräs upseeri.
Sama, että armeijassa on levitetty kiihotusta varsinkin upseeriston keskuudessa.
Yhdistämällä tämä niihin ”suljettuihin määräyksiin’”, joita kerrottiin lähetetyn maaseudulle voi vetää sen johtopäätöksen, että oli todella kyseessä vallankaappauksen toimeenpano.
Kallio kertoo: Samana iltana kuin R. murhattiin, tuli Holsti myöhemmin jalkasin valtioneuvostoon. Valtioneuvoston portilla seisoi auto jonka numeron hän katsoi. Tullessaan portista sisään huomasi hän kaksi miestä seiselevän yleisen käytävän lähettyvillä. Hän ei silloin mennytkään sitä tietä, vaan suoraan ulkoministeriön kautta.
[A:n piirros auton ja miesten sijoittumisesta sekä Holstin reitistä]
Kun H. tiesi auton numeron, kutsuttiin sen kulettaja poliisikuulusteluun. Mies selitti saaneensa kutsun tulla erääseen kadunkulmaan Topeliuskadulla, josta tuntemattomat 2 herraa astuivat autoon ja käskivät ajaa valtioneuvostoon. Matkalla ei puhuttu mitään. Kun ne tulivat valtioneuvoston pihasta takaisin, ajettiin samaan paikkaan Topeliuskadulla. Siihen jäivät. Hän ei niitä tuntenut.
Eikö tässä vain ollut myöskin murhayritys tekeillä?
Huom! Sittemin selvisi että ne olivatkin valtioneuvoston vaarattomia virkamiehiä.