Maanant. 4. Kesäk.

Helsinkiin. Lehtori Ström kiitti minua erotessamme ”siitä työstä mitä olette tehneet isänmaan hyväksi.” No, se tuntui ruotsalaisen suussa hauskalta. Menin Kallion luo asetuttuani asumaan Hospitsiin. Hän oli jo käynyt Vettenhovi-Aspan irvikuvanäyttelyssä, jossa presidentti, erinäiset hallituksen jäsenet, M. Helenius-Seppälä ja minä olemme pilkan esineinä. Kuuluu olevan törkeä. Tuskin viitsin mennä. – Viron kauppasopimuksen ylössanomisesta ei Kallio sanonut vielä olleen hallituksessa mitään kysymystä.
Olin Vennolan luona. Hän kiitti Ilkkaa ulkopolitiikan johdosta. Sovittiin että hän toimittaa minulle tästälähin ulkomaisten edustajaimme raportteja.
Kadulla tapasin kenraali Kivekkään. Hän kertoi hänellä olevan juuri salkussaan lausunnon von Schultzin kirjelmän johdosta, jolla hän tahtoo nostettavaksi kanteen Ilkkaa vastaan. Sanoi että Ilkan kirjoitus oli asiallisesti aivan oikea, ettei siitä mitään kannetta tule. Lupasi lähettää lausuntonsa minulle.
Eduskuntatalolautakunnan kokouksessa tuli kysymys paikasta. Läsnä olivat lautakunnan jäsenet, sekä neuvonantajina arkkitehdit Tarjanne ja Taucher. Jakauduttiin taas kahtia. Ensin vahvistettiin kilpailun palkinnot. Sitte keskusteltiin Tähtitornin mäen ja Arkadian kallion välillä, sillä Telakkatontit jäi heti pois. Päätettiin yksimielisesti laittaa Säätytalon laajennusta varten kustannus- ja laajuussuunnitelma. Sai tehtäväkseen sihteeri, apunaan Ahla ja Andersson, tarvittaessa saavat kutsua muita.
Arkkitehtien mielenkiinto kallistui Tähtitornin mäen puolelle. Sitä vastusti Andersson, Järvinen ja Vuolijoki. Tanner ja minä Tähtitorninmäkeä, Vuolijoki Töölön tontteja.
Käytiin autoilla katselemassa ja päätettiin kokoontua huomenna. Molemmat paikat huomattiin sopiviksi.
Kirjailijaliiton kokouksessa olin illalla. Kaikkiaan 8 läsnä. Liitto on kuollut ja hengetön. Helsinki tappaa tällaiset yhtymät. Täällä elävät vain keinotteluyhtymät.