Perjant. 1. Huhtik.

Presidentin luokse olin kutsuttuna klo ½ 9. Keskustelu sisälsi pääasiassa seuraavia asioita:Presidentti: Nyt olisi hallitus valmis, jos vain maalaisliitto antaa suostumuksensa. (Jäsenet: Lavonius pääm., Artti ulkoministeri, von Hellens oikeusministeri, Rosenqvist sisäministeri, Ingman kirkollis. Kallio maatalous, Snellman kulkulaitos, Lavonius J. A. kauppa, Jalander sota, Vennola raha, Joukahainen sosiali).
Minä selitin kantamme. Sanoin että ajojahti Holstia vastaan on suuntakysymys. Hänen oma ryhmänsä on alistunut ja suostunut asettamaan Artin. Me emme voi häneen luottaa, sillä perehtymättömänä ja kokemattomana tulee Ingman häntä johtamaan. Tässä on meille suunta kuitenkin tärkeämpi kuin mies. Merkitsin H:ta vastaan viritetyt juorut valheiksi.
Presid: totesi ne valheiksi. Kiitti Arttia. Hallitus olisi nyt nopeasti saatava.
Minä sanoin, että nyt listalla esiintyvä sisäministeriehdokas (Rosenqv.) on ollut kieltolakiin nähden kokonaan kielteisellä kannalla. Me emme voi mitenkään suostua häneen, emmekä taata kannatusta.
Selitin että nyt kyseessä oleva lista ei edusta parlamenttaarista hallitusta, vaan on kokoon haalittu nimistä, joita on satuttu saamaan. Heikko. Siinä ei ole kykyjä. Meidän suhteemme siihen on arvosteleva. Tähän asti olemme lojaalisesti tuenneet ja olleet mukana porvarillisissa hallituksissa. Mutta se on vaatinut omien harrastusten syrjäyttämistä. Sen vuoksi on meitä näissä asioissa syytetty ja velvoitettu kannatukseen nähden liikaa. Meille ei ole koskaan tarjottu hallituksen muodostamista. Jos se tehtäisiin, tulisimme asettamaan oman ohjelman. Silloin, jos hallitus sillä pohjalla syntyisi tulisi kannatuksemme eheämmäksi.
Presid. ei vastannut tähän mitään.
Ryhmässä selostin tämän keskustelun. Hyväksyivät sen mitä olin lausunut.