Perjant. 20 p. Kesäk.

Illalla lähdin kotoa Inkeroista kohti. Tänään aamulla saavuin Riihimäelle. Aivan kohta lähti sekajuna Kouvolaa kohti ja minä jatkoin sinne klo 6. Junassa oli vähä 2.lk. matkustajia, joten oli väljä ja hauska matkustaa. Ilma on helteisen lämmin.
Nyt olen saapunut Kouvolaan, junan myöhästyttyä matkalla 1 ½ tuntia. Siinä oli kuitenkin hauskempi kuin pikajunassa, jossa kuitenkin on tungos. Nyt olen syönyt ja varustaudun 3:ksi tunniksi odottamaan Kotkan junaa.
Saavuin Inkeroisiin, mukaan liittyneenä matkalla m. m. Inkilä. Asemalla vastassa useita ystäviä, kuten Moilanen, Ripsaluoma, Alpiranta, Tuompo ja Levämäki.
Kylä on sitte viime näkemän kaupunkilaistunut!
Tulemme iltamaan ja – mikä yllätys! Minulle on valmistettu lämmin vastaanotto! Ensin puhuu johtaja Kalliala – Elis Bergrothin poika – tervetuliaispuheen. Sitten Moilanen S.N.L. puolesta puhuen antaa nuorisoseuramerkin (myöhemmin sama Annille) jonka rva Hästesko kiinnittää rintaani, antaen kukkavihkon myös!
Olin yllätettynä – Kiitin.
Alpirannan kera asuimme johtaja Kallialan vierashuoneessa. Mainio asunto.