Perjant. 25. Heinäk.

Oikeistopiireissä vallitsee suuri levottomuus presidenttivaalien johdosta. Sanomalehdet kirjoittavat, edustajat agiteeraavat. Pelotetaan. Haukutaan. Olen taasen kummallisen levollinen, vaikka Ståhlbergin vaalista ennustetaan johtuvan upseeri-luopumisia, hajaannus ja puollustuskyvyttömyys sotaväessä, ulkopoliittisia vaikeuksia, finanssivaikeuksia, kapina, itsenäisyyden menetykset y. m. y. m. Minulla on se vaikutelma, että asia pitää mennä näin.
Aunuksen asia. Kokoomuspuolue on antanut lausunnon jossa se ilmoittaa edelleen olevansa aktivisen esiintymisen kannalla, mutta jättää kantansa tarkemmin määrittelemättä siksi kuin presidentin vaali on suoritettu. Lausunto kuuluu:
’’Kokoomuspuolueen eduskuntaryhmä on edelleen myönteisellä kannalla Aunuksen asiassa. Mutta kun aktiivisen politiikan mahdollisuus tässä kysymyksessä, joka on sotilaspoliittista ja ulkopoliittista laatua, Kokoomuspuolueen eduskuntaryhmän vakaumuksen mukaan on riippuvainen siitä, tuleeko korkein sotilaallinen ja ulkopoliittinen johto lähiaikoina olemaan sellainen että voidaan menestyksen toivolla ajaa tuollaista politiikkaa, ja kun tämä riippuu presidentin vaalista, voidaan ryhmän mielestä se kysymys, onko mahdollista vielä ajaa aktiivista politiikkaa Aunuksen asiassa, ratkaista vasta sitten kun on selvinnyt, tuleeko nykyinen valtionhoitaja presidentiksi vai ei.’’
Tämä siis merkitsee, ei vähempää kuin sitä, että jollei M. tule valituksi, Kokoomuspuolue ottaa taktillisista syistä harkitakseen, eikö se voi uhrata Aunusta – kumotakseen vastapuolueen politiikan!
On sekin isänmaallista!
Ignatiuksen uhkaus. Tänään oli majuri Pohjanheimo käynyt Kallion luona ja sanonut: Tänään oli kenraali Ignatius käynyt ilmoittamassa kenraali Kivekkäälle että jos Ståhlberg tulee valituksi, huomenna on Pohjanmaa tulessa ja täällä yhdytään samaan. Pohjanheimo oli tämän tullut ilmoittamaan kenraali Kivekkään kehoituksesta. Oikaisu: Ignatius oli kehoittanut Kivekästä menemään tästä ilmoittamaan Ståhlbergille. Keskustelu tapahtui kahden kesken.
Kenraali Theslöf, joka on juuri pyytänyt eroansa, on matkustanut Mannerheimin luo Runnille.
Asia ilmoitettiin pääministerille.
Holsti oli saanut saman ilmoituksen kenraali Kivekkäältä.
Rahaministerille olivat Nevanlinna ja Schybergson olleet ilmoittamassa Suomen Pankin puolesta, ettei sieltä enää myönnetä valtiolle lainaa ennen kuin presidentin vaali on suoritettu. Sama ilmoitus on annettu myöskin yksityispankeista.
Aunuksen 2 ½ milj. laina oli samalla esillä. Tuntui kuin Suomen Pankin menettely olisi ollut tämän kanssa yhteydessä. Asia päätettiin periaatteessa. Rahat maksetaan kun saadaan.
Presidentti valittiin ensi äänestyksessä. Ståhlberg sai 143 ä. Mannerheim 50, Relander 1, Tanner 1, tyhjiä 2.