Perjant. 3. Syysk.

Kotona. Kirjoitan. On ilmestynyt ilma täyteen savua. Sitä kuuluu olevan kautta maan. Aurinko ei tahdo päästä läpi paistamaan.
Sotaministerille ilmoitin etten voikaan lähettää kapteeni Hollmingin vaatimia todistuksia Suomenlinnan rettelöistä sinne. Ne tarvitaan mahdollista painokannetta varten.
Ihanan hyvä on olla kotona. Paavoa ja Kerttua hieman ikävä. Mutta sittenkin tekee mieli hieman jonnekin muutamaksi päiväksi edes. Annikan kanssa. Vaan me emme pääse mihinkään. Momma ja Mimmi ovat niin avuttomia että pelkäämme heitä ollenkaan jättää palvelijan haltuun.
Huomenna aijomme kuitenkin käydä Lapuan maanviljelysnäyttelyssä.