Perjantaina 14p. Huhtik.

Kaupungissa. Tänään Harju ja Haapala suorastaan velvoittivat minua rupeamaan taasen edusmiesehdokkaaksi. Minua ei ole vielä kukaan kysynyt, joten en tiedä kysytäänkökään.Minulle tuntuu vastenmieliseltä ja raskaalta ajatus, että pitäisi taasen tämä edesvastuullinen tehtävä ottaa. Mutta toiselta puolen tuntuu asema velvoittavan. Minulla on ensinnäkin se tietoisuus, että minun oikea alani ei ole edusmiestoimi, sillä luonteestani puuttuu sitä edellyttäviä ominaisuuksiakin. Mutta taas minua velvoittaa se, että se ajatussuunta jota edustan, maalaisliitto-aate, lienee minulla sulilla jonkun verran enempi kuin monella muulla. Eduskunnassa pitäisi tämä ajatustapa olla edustettuna laajemmassa merkityksessä kuin pelkkänä etutaisteluna. Edelleen voi olla, että juuri näinä vuosina, jotka vaalit käsittävät, tulee varmasti kysymykseen laajentaa Ilkka 6-päiväiseksi; jos minä silloin joudun olemaan poissa ihan alussa, tuntuu se mahdottomalta. Mutta taas, kun sota loppuu, voi Suomen kansa joutua sellaisiin vuosisatojen historiallisiin vaiheisiin, jonkalaisia eletään vain kerta kansallisuuden elämässä. Silloin tuntuu asema taasen syvästi velvoittavan siihenkin. Eipä sillä, että yhtä miestä ”sodassa” kaivataan. Mutta maalaisliittoliikkeen mukana olo taitaa minua sittenkin velvoittaa. Edelleen tulee edusmiestoimi tuottamaan minulle ainakin tuhannen markan vuotuisen tappion, terveyden vaaran, kodin 3:ksi kuukaudeksi, ikävän Helsingissä olon y.m., joita ei voi korvata millään. Mutta nämä ovat yksityisiä syitä, eivätkä saa lopulliseen vaikuttaa. Minulla olisi halu koettaa edelleen auttaa osaltani pysymään, yhä enempi kääntymään maalaisliittoa vasemmalle. Meidän menestyksellinen työmme Suomen onneksi riippuu siitä, voimmeko vaikutusvaltaa jakaa sosialistien kanssa. Suomi tarvitsee lujan, uudistusvaistoisen, kykenevän kansallisen maa-laispuolueen. Vasta se voi tämän -kansan enemmistön koota, vasta se voi rakentaa nykyisten luokkapuolueiden hajotuksen ja etutaisteluiden raunioille!
– [Alkio myönsi itselleen, ettei hänen luonteensa erityisesti soveltunut eduskuntatyöhön, minkä lisäksi siitä aiheutuisi taloudellista tappiota, epämukavuutta ja vaaraa terveydellekin. Vuoden 1916 eduskuntavaaleihin osallistumista hän kuitenkin epäröi vain muodollisesti. Hän myönsi itselleen itseään tarvittavan, nimenomaan kun valtiolliselle elämälle sodan ehkä piankin päättyessä tarjoutuisi historiallisia mahdollisuuksia. Epäröintiä aiheutti vähän edustajatoverin ja Ilkan keskeisen hallintomiehen Mikko Luopajärven halu olla ehdokkaana samassa, Vaasan eteläisessä vaalipiirissä. Miehet sopivat, että Luopajärvi menisi itäiseen vaalipiiriin ja Alkio pysyisi omassaan. Molemmat valittiin, mutta heidän välilleen jäi närää, joka saattoi sitten myöhemmin vaikuttaa kiivaaseen riitaan ja lyhytaikaiseen välirikkoon vuonna 1919.]