Perjantaina 19. Jouluk.

Valuuttakomiteaan: Stenroth, Vartiovaara, Viksten, Ehrnroth, Relander, Viljanen; – varalle Järvinen, Basilier, Invenius. – Ehdotettiin. Presidentti suostui ehdotuksestamme poist. asetuksesta joka koskee hänen valtaansa, pois kaupunkien erioikeudet.
Presidentti kutsui luokseen. Ehdotti ajateltavaksi hallituksen uudestaan järjestelyn. Kallistuu oikeistokokoomukseen. En suostunut kannattamaan. Puhuttiin hallituksen miniohjelmasta, jonka ympärille voisi kutsua myös vasemmalta ja oikealta. Tuntuu mahdottomalta. Kotonen oli myös presidentin luona.
Eduskunnassa nousi myrsky, varsinkin, sotaministerin lisäbudjetista.
Lisä-budjetti ja provisorio eduskunnan jatkokäsittelyssä.
Tänään oli eduskunnassa ratkaisevassa käsittelyssä v.den 1919 lisäbudjetti, sekä ehdotus provisorioksi. Oikeisto haukkui, vasemmisto hillitty. Sosialistien vastalauseeseen oli sisällytetty ponsi, jossa olisi lausuttu että hallitus on, ylittäessään määrärahoja, menetellyt vastoin perustuslakia. Mutta sosialistit eivät itse esittäneet tätä ponttaan. Silloin G. Schauman sen esittää. Tulee lippuäänestys, jossa tuo epäluottamuslause hylätään 129 äänellä 44 vastaan. Nuo 44 olivat ruotsalaiset ja bolshevikit.
Lopuksi Estlander viskasi esiin ehdotuksen 6 milj. myöntämisestä suojeluskunnille.
Merkillistä. Sanallakaan ei yksikään sosialisti nyt puhunut Karjalan retkestä.