Sunnunt. 14. Tammik.

Nyt odotan luutnantti Tammista Helsingistä. Toivoin tänään saada levätä, mutta ei onnistunut. Ilma on edelleen 1 aste kylmää, mutta tuuli pohjoisessa. Aamuruskoa. Sittemmin idässä. Lumituiskua.
Tamminen tuli. Hän oli matkalla ensinnäkin ehdottaakseen Ilkassa erinäisiä toimitustapamuutoksia parissa nrossa viikossa, joita sitten koetetaisiin myödä Helsingissä. Niiden toteuttaminen oli mahdoton. Mutta otin harkittavaksi lauantai-nron toimittamisen, jota sitte sunnuntaina myytäisiin Helsingissä. Hän otti kyselläkseen voisiko ”Mars” asian [tark. kampanjointia] järjestää myynnin puolesta.
Ja sitten oli monta muuta asiaa. M. m. hän ehdotti että Asutus- ja maanmittaushallituksiin asetetaisiin joitakin päällekäypiä miehiä valvomaan Lex Kallion toimeen panoa. Kun sitä nykyiset virkamiehet vain jarruttavat, ei siitä ole suuria toiveita. Kirjoitan asiasta ministereille.
Kolmas asia oli Ulkoministeriön sanomalehtiosasto, josta propaganda käy kokonaan ruotsalaisten merkeissä. Nyt on T[amminen]-kin sanoutunut sieltä irti! Siellä on välttämättä saatava aikaan uusi komento!
Vihdoin hän kertoi, että oikeistopiireissä kerätään nimiä kenraali Ignatiuksen alotteesta upseereilta, fascisti-hyökkäystä varten.
Vihdoin, että tuon klikin suunnitelmat tähtäävät myös suojeluskuntien ylipäällikköön, Malmbergiin, hänen syrjäyttämisekseen.
Edelleen että Setälä todella ajattelee itseään presidenttiehdokkaana ja Ingman. U. S.ssa suuri vastenmielisyys nuoremmissa Ingmania kohtaan hänen epäsuoran politiikkansa vuoksi.
Trinna Corell poikineen tulivat myös illalla.
Tamminen meni iltajunassa.