Kotona. Jouluaatto. On tullut todellinen suoja. 3 ast. lämmintä. Ystäväni Hautala soitti aikaisin. Sanoi nyrkkipostissa lähettäneensä minulle paketin. Se on hänen maalaamansa taulu. Olen siitä todella iloinen. Odotan jännitettynä.
Eilen illalla välähti ajatellun teokseni suunnitelma sielussani kun makasin. Panin sen paperille. Näin:
Niin! Minä otan esille kansan, suuret joukot, kuvaan joukkoliikkeet ja niiden psykologian. Minä kuvaan syvienrivien henkiset, yhteisk. ja hengelliset heräämysliikkeet alkuoireistaan, 1890 -luvun alusta alkaen. Minä kuvaan sen taika- ja jumalauskon sekasotkun, sen hämärän valaistustilan missä se asuu!
Minä kuvaan kansan holhoojat ja vartijat, sekä ”villitsijät” ja edelläkävijät.
Minä kuvaan syvienrivien, talonpoikain ja työväen renesanssin, suomalaiskansallisen renesanssin – ihmiset, kuoreensa tukahtuneet lahjakkuudet, nousevat suuruudet ja langenneet nerot.
Minä kuvaan kansan ikävän, sen joukkokulttuurillisen ikävän, sen kansallisen satukauden, minä annan kansan nähdä suuria ja kauniita unia.
Minä annan synnytyshetken valjeta ja kansan unelmien toteutua.
Minun täytyy antaa paljon unelmia särkyä, ennen kuin tosi syntyy.
Minä koetan sommitella ulkonaiset muodot ja tilanteet uudestaan. Minä teen uudestaan paikat ja ajat.
Minä tarvitsen tässä suuret joukot aineksikseni: rehellisiä ja pettureita, uskottavia ja varkaita, uskovaisia ja epäilijöitä, noitia ja kirkkaan älyn ihmisiä, kansallisesti uhrautuvia ja pettureita, luonteen ylimyksiä ja sukuylimyksiä, luonteen alimuksia ja sukualimuksia, tuhlareita ja saitureita, kaikkia.
Minun tulee kulettaa kuvaajakynäni markkinoilla ja kirkossa, kansanjuhlissa ja hautajaisissa, junissa, hevostalleilla, polkupyöräretkillä, laivoilla ja kävelyretkillä, y.m.
Kuva on minulle nyt valtavana tauluna, harson takana, edessäni. Hyvä Jumala kun tämä näkemys, tämä synnytystuli, kun se kestäisi, eikä häipyisi!
Levoton ihmissielu! Minulla on nyt rauhaisa sunnuntai, jouluaatto. Mutta sittenkin vallitsee sielussa outo levottomuus. Pimeitä mielikuvia tulvehtii. Erittäin taloudellisia. Kaikki maksaa niin paljo. Tulot eivät tahdo riittää. Kirjallinen tuotantoni on joutunut sidotuksi yhtiöön joka kamppailee kuolemankielissä. Yhä edelleenkään ei uutta kirjaani ole ollenkaan ilmoitettu. Mitä hyödyttää kirjoittaa uusia!
Mutta toisaalta on levottomuuteni aiheeton. Meillähän ei toistaseksi ole hätää. Moni muu on hädässä. Miksi minä siis?
En tiedä. Ihminen on häjy, aiheettomastikin tyytymätön.
Luen Oravalan Rosendahlin elämäkertaa. Se on hyvin kirjoitettu.
Hautalan taulun sain. Se esittää lapsuudenaikaista uimarantaamme Jakkulassa. Puskalan rinnanalustaa, Joupin rinnanalustaa, Isokylän siltaa, Mynttisaarta. Näkki- ja Piikkikiveä! Mikä ihana paikka. Kiitos veljeni Miska! Sinun lahjasi on rakas!