Sunnuntaina 4. Elok.

Vuorimaa saarnasi. Varmaan miellytti ainakin evankelisia. Minäkin pidän että hän onnistui. Luulen että hänestä tulee Laihian kirkkoherra. Joka päivä rukoilen että kaikkivaltias johtaisi meidän hallitusmuotoasiamme kansalle onnelliseen päätökseen. Kärsin puolueineni mielelläni tappion, jos vain siitä maa ja kansa hyötyy. Mutta minä en voi olla näkemättä monarkistien puuhissa inhimillisesti katsoen kansaa kohtaan tähdätyitä vahingollisia valtapyyteitä.
Jos me maalaisliittolaiset luovumme tasavalta-vaatimuksesta, silloin on talonpoikain valta menetetty. Maalaisliitto tulee kaikkien ylenkatsomaksi, sosialidemokratia riehahtaa uuteen paloon – oikeisto ottaa vaikutusvallan. Kamala taantumus alkaa.
Toista kamaria ruvetaan puuhaamaan heti, jos monarkia voittaa. S.o. nykyisen edusk. kokoonpanon vaikutusvallan ikuistuttaminen.
Ja millä perusteella me silloin sitä vastustamme, jos nyt otamme tuntemattoman miehen tyranniksemme?
Ei millään!
Jumala! Johda kansan asia oikeaan loppuun. Tämä on minun idealismilleni liian raskas taistelu. Mutta auta sinä minua pysymään totuudessa, menköön ennen vaikka henkeni!
Kuninkaan tulo ei olisi maalle hyvää lupaava, vaan onnettomuutta, jos hän otettaisiin nyt eduskunnan äänillä, kun siitä ovat työväen edustajat poissa.
Kukaan kunnian mies ei tänne tulisi.
Ja jos tulisi, se päättyisi sisällisiin epäjärjestyksiin ja vallankumoukseen.
Kuningas ja kapitalistinen kaupunkilais- ja porvarivalta. Mitä tyynemmin porvaristo sille kannalle asettuu, sitä pelottavampaa.
Tasavalta ja talonpoikais-kansanvaltainen hallitusjärjestys.
Se on selviö!
Saksalaisille on edullisempaa olla liitossa talonpoikais-valtaisen Suomen, kuin porvari- ja virkavaltaisen Suomen kanssa.
Siis Saksan täytyy sallia tasavalta – ja saada sosialistimmekin mukaan!
Punaisten rikos oli historian hirmuisin. Mutta hallituksen rikos, joka sallii vankien kuolla nälkään ja estää heidän edustajansa puhumasta ja ajamasta – kapinaan osattomienkin työläisten asiaa, se on myös rikos johon meidän edustajina ei saa enää sekaantua osalliseksi sillä tavoin, että luovutamme kansalta vallan tyrannille.
Minä pelkään, että hallitus huomaa edesvastuuta ja luulisi siitä helpommin vapautuvansa jos saisi kuninkaan jonka selän taakse puikkisi.
Hallituksen Suur-Suomi-politiikka, siinä on järkeä, mutta sen toteuttamissuunnitelmat epäilyttäviä.
Taistelumme on kansan taistelua sen vapautta uhkaavaa systeemiä vastaan.
Jo siinä että hallitus pelkää kansaa eikä uskalla antaa sen äänestää on tyrannian systematian aiheuttama periaate. Pelätään kansan tuomiota.
Systemaattinen ruotsalaisvalta mitä muuta se on, kuin suomalaisten vaikutuksen syrjäyttämistä aivan samoin kuin katolinen kirkko ajaa asiaansa jesuiittain kautta.
Systemaattinen suomettarelaisuus – purjehtimista itsetunnon humalassa valtojen vanavedessä ja puimalla nyrkkiä mukisevalle kansalle! Mikä luonnollinen kehitys: venäläisten vallan palveluksesta saksalaisvallan palvelukseen.
Kasvatit: punaisten johtajiksi routavuotten jälkeen, nyt Vuoriset ja Jääskeläiset, Keräset y. m. punaisten apumiehinä niiden avulla valtaan pyrkimässä!
Ja: suurin osa venäläistyttämisen palvelijoita nyt kiivaimpina saksalaisystävinä!
Tässä on mätää.
’’Jesuiitta” Kirj. Josef Hocking. Merkillistä, että tämä kirja sattui luettavakseni juuri nyt. Siinä mestarillisesti kuvattu jesuiittavallan tavottelu kuvastaa mainiosti samaa yhteiskunta-psykologista tilannetta mikä valtiollisessa suhteessa meillä parhaillaan vallitsee.
Tämä kirja on monessa suhteessa terästänyt mielipiteitäni.
Rooma vaatii yksinomaista valtaa ja ehdotonta kuuliaisuutta. Siellä, missä sillä on valta, siellä ei se neuvottele kenenkään kanssa.’’
Vertaa edelliseen meidän ruotsalainen porvaristomme.
Gladstone: Kukaan uskollinen katolilainen ei voi olla lainkuuliainen englantilainen.
Haapala soitti Vaasasta. Hän on käynyt Ilmajoella. Siellä oli monarkistien mieliala ollut Kivilinnan esitelmän johdosta hyvin hermostunut. Samoin oli ollut eilinen ’’Vaasa’’. Yleensä on kansan laajat kerrokset puhtaasti tasavaltalaisia.
’’Henkistä hirmuvaltaa’’, kuinka paljon suomettarel. ja sosialistit ovat sitä harjoittaneet.
Matkalla Helsinkiin. Seinäjoella tapaan monarkistien Helsinkiin kutsumia maalaisliittolaisia. Alahärmän Ekola oli heille jo matkarahoja tarjonnut. M.m. on matkassa Artturi Leinonen ja Leskelä, myöhemmin tulee Kivimäkikin. Huomenna on heillä kokous. Laaditaan ponnet ja tuodaan ’’maalaisliittolaisten’’ vaatimuksena ryhmälle! Myös Svinhufvudin luona käydään.
Kivimäki sanoo Kannonkin saaneen kutsun. Ilmoitettu että Raisiokin tulee ja luvattu matkarahat. ’’Maalaisliiton rahastonhoitaja’’ on junassa. Ekola!
Mistä rahat! Pohjanmaalta tulee kaiken näköistä, ilmeisesti ’’palkattua’’ väkeä, huutamaan kuningasta. En tahdo sanoa että he suoranaista palkkaa saavat mutta kaikki saavat matkarahat. Ja nykyoloissa se merkitsee tuolle joukolle satoja tuhansia!
Jos maalaisliittolaiset olisivat tuollaisen kokouksen laittaneet ja maksaneet matkarahat, varmasti olisi nyt jo valtaavana se huuto että liikkeellä on englantilaisten rahat!
Kysyn: mistä ovat monarkistien rahat?
Valtion?
Kotimaisten rahamiesten?
– – –