Tiistaina 18p. Elok.

Tänään oli ensimmäinen uutinen telefoonissa (olen kotona päivän), että ”Hämeen Voima” nimisen sosialistilehden päätoimittajaa on kuvernööri sakottanut 5000 mk. ja toimitussihteeriä 4000 mk. sopimattomasta kirjoitustavasta, ja että paperit on otettu takavarikkoon ja miehet vangittu. Ilma on näinä päivinä ollut koleahko. Tänään klo 10 ulkona sentään 11,5 astetta. Tuntuu lämpenevän. Jo klo ½ 1 oli lämmin, 26 päivänpaisteessa.
Tänään täyttää vaimoni 45 vuotta. Aioimme ensin kutsua joitakin tuttavia. Mutta hän itse arveli ettei näin vakavana aikana sovi edes sellaista perhekestiä pitää. Ja onhan hän oikeas-sa. Keväällä istuttamani ruusut kukkivat parhaillaan. Ne ovat ihania. Annan vai-molleni parhaan omista istuttamistani ja hoitamistani ruusuista.
Illalla olin haastattelemassa Juho Holloa, joka rouvansa kera oli matkustanut Sveitsistä Tornion kautta kotiin.