Tiistaina 21. Kesäk.

Kaupungissa. Gerichin erottamisesta näyttää tulevan myrsky. Nyt ei suojeluskuntien ylipäällikkö v. Essen ole suostunut häntä eroittamaan, sen vuoksi on hän pyytänyt eroaan, ja kenraali Berg on määrätty sijaan. Presidentti on siis miehistellyt. Niin pitikin.
Mutta se tässä on tärkeintä, että aivan ilmeisesti nyt vasta selvisi hallituksellekin se, että Mannerheimin aikana oli hyväksytty suojeluskunnille ”asetus”, joka teki ne hallituksesta riippumattomiksi! Kenr. Valden sen nyt U.S:ssa selittää.
Ilmeisesti uneksittiin vastedes sellaista tapausta, jolloin Mannerheimin ollessa valtion korkeimpana päänä – tulisi sosialistinen eduskuntaenemmistö, jolloin hallitus muodostuisi myös sen mukaan – ja suojeluskunnat olisivat siitä riippumattomia!
Edelleen, ajatellessa Gerichin kirjoitusta, nousee mieleen epäilys: eikö sillä ole tarkoitettu vaikuttaa Ahvenanmaan asian ratkaisuun siten, että se lykkäytyisi tuonnemmaksi meidän ruotsalaistemme etua silmällä pitäen? Ainakin tällainen epäilys on hyvin lähellä.
Mutta kun v. Gerich pitää Viron Latvian, Liettuan ja Puolan itsenäisyyttä mahdottomana, saattaa rivien välistä lukea, että hän pitää samoin Suomen itsenäis. mahdottomana. Ja tällainen mies on suojeluskuntiemme johdossa, vieläpä ylen suosittuna.
Mutta kun Vaasan ruots. Suojeluskuntapiiri kutsuu hänet kunniapäällikökseen, se merkitsee, kuinka tärkeä luottamusmies hän on ruotsalaisille.
Siinä on jotain takana.