Aamulla lähdin Seinäjoelle. Satoi hiljaista, kaunista sadetta. Oli Ilkan monumentin paljastusjuhlia valmistavan toimikunnan kokous. Björkenheimin kanssa palasimme yhdessä. Oli taas hauska tarinoida yhdessä. Hän on harvinainen seuraihminen. Ja meillä on niin paljo yhteisiä muistoja ja ihanteita. Hän kertoi äsken käyneensä tapaamassa eversti Björnbergiä Helsingissä. Oli puhuttu entisistä, m. m. keisarimuistoista. Hän oli erotessaan Venäjän palveluksesta jo Aleksanteri III aikana, ollut perintöruhtinas Nikolain läheinen ystävä. Ollessaan jäähyväisillä, oli Nikolai sanonut: ”Kuule B.berg, jos Sinulle joskus tulee vaikeuksia, niin tule minun luokseni.” Kun sitten helmik. manifestin jälkeen 1902 tuli venäläinen asevelvollisuuslaki ja sen toimeenpanosta taisteltiin lähti B. Nikolain luo ja sanoi: ”Nyt on se vaikea hetki tullut.” Selitti, ettei tätä asevelvollisuutta saada Suomessa voimaan, sillä se on laiton ja kenraali Bobrikoff on vihoittanut kansan. Keisari ei sanonut mitään. Mutta samalla matkalla kävi Björnberg leskikeisarinnan luona. Ja tämä oli kertonut Nikolain käyneen luonansa ja itkeneen että ”Häntä oli taas petetty”. Ne nim. jotka sanoivat, että venäläinen asevelvollisuusjärjestelmä kyllä saadaan menemään. Mutta sitten jälkeenpäin olivat tulleet keisarin luo senaattorit Tude[e]r, Vuorenheimo ja joku kolmas, sekä vakuuttaneet että ”kyllä se läpi menee”! Sen jälkeen ei Nikolai tahtonut eversti Björnbergistä tietää mitään.
Illalla olimme Hollossa Eliaksen päivillä. Siellä oli koko ukkopiiri, osa akkoineen. Nuoret olivat aamulla käyneet laulamassa. Se on hauskaa, että nuoret joskus muistavat vanhoja.