Torstaina 18 Heinäk.

Valtiopäivät eivät päätyneetkään tänään! Seuraava istunto vain lykätään Elokuun 5 päivään. Valtionhoitajalle olen suunnitellut kirjelmän jonka lähettämistä hänelle ehdotan ryhmälle.
Joukahainen, Manner ja Heikkinen olivat viime yönä valtionhoitajan hierottavina. Hänen esiintymisensä oli tehnyt sen vaikutuksen, että hän kehoitti edustajia loma[-]ajalla toimimaan kuningasagitatsionin hyväksi.
Joukahainen kysyi: Tulisko Saksa sotaväellään avustamaan Suomea Venäjän Karjalan valloittamisessa? Vastaus oli hyvin epäröivä.
J: Onko hallituksella ja tiedossaan, mistä ruhtinashuoneesta Suomeen kuningas saataisiin?
Ei: Hyvästä olisi tarkoitus.
J: Ovatko Saksan taholta tulleet sähkösanomat aiheutuneet keskusteluista molempien hallituksen välillä?
S:n vastaus kiertelevä, josta jäi siihen käsitykseen, että niin on tapahtunut.
J: Mitä hallituspuolueen ratkaisu ja Suur-Suomen asia vaikuttaa Ahvenanmaan-kysymykseen?
S: vastasi: Ei ole kysymystä Ahvenanmaan luovuttamisesta Ruotsille. Rannikon ruotsal. eivät sitä kannata. Ahvenanmaan linnoitusten purkamisesta voi tulla kysymys. Mutta, jos Suur-Suomen syntyminen näyttää sitä vaativan, voisi tulla kysymykseen Ahvenanmaasta luopuminen.
Lausunto taas kiertelevä, epävarma.
Tasavaltalaisten lähetti Saksaan.
Olemme ryhtyneet puuhiin lähettää tri Schauman Saksaan, tasavaltalaisten puolesta tunnustelemaan maaperää ja mielialoja.
Kuulusteltiin ulkoministeri Stenrothilta olisko hänelle saatavissa passi. Hän selitti että mielellään hänen puolestaan, mutta Saksan lähetystö ei taitane suostua. Lupasi ottaa selkoa. Arveli, että jos tri G. tulisi liikkumaan eritoten sosialistipiireissä, ei lupaa anneta. Selitettiin että hän tulisi liikkumaan kaikellaisissa piireissä saadakseen todellisen kuvan mielialoista.