Torstaina 30. Maalisk.

Ryhmä määritteli kantansa kieltolakiin. Ajetaan nyt yksimielisesti läpi sellaisenaan. Kukaan ei saa äänestää yli vaalien. Keskusteltiin pitkältä kruununmaiden asuttamisesta ja yleisesti kannatettiin Koivurannan kantaa Kalliota vastaan.
Valtioneuvostossa oli kutsuttuna eri porvarill. ryhmien edustajia kuulemaan selontekoa Varsovan neuvotteluista. Kokoomuksen ja ruotsalaisten kanta oli hyökkäävä. Kaivettiin esiin sopimuksesta mielestäni sellaista mitä siinä ei ole. Kun S. Sosialidemokraatti samalla hyökkää ankarasti sopimuksen kimppuun, on nyt jo joksenkin selvää että sopimusta ei tulla ratifioimaan. Vennola lähtee huomenna Genovaan.
Tänään on Schauman jättänyt asiaa koskevan välikysymyksen eduskunnan kansliaan. – Voionmaa sanoi, ettei sosialistien taholta tulla enää nostamaan sormeakaan Holstin puolesta, joten hänen kaatumisensa on taattu. Silloin ei hän vielä tiennyt että välikys. on osoitettu pääministerille. Jos hän saa epäluottamuslauseen merkitsee se hallituksen kaatumista. Mutta nyt menee Vennola Geneveen. Hänen tullessaan on eduskunta hajalla. Miten käy?
Ryömä on saanut Riikasta sähkösanoman jossa ilmoitetaan Holstin siellä Varsova-matkallaan juopotelleen kaiken aikaa. Surkeata!
Uusina ulkoministeriehdokkaina mainitaan Mantere, Vennola ja Idman.
Minusta alkaa tuntua että hallituspula on kevään kuluessa edessä.