Torstaina 31. Maalisk.

Puhemiesvaalissa ruotsalaiset yhtyivät sosialisteihin joten Vuolijoki tuli valituksi. Maalaisliittolaiset äänestivät Kalliota, kunnes 1:si varapuhemieheksi oli ruotsalaisten ja sosialistien avulla tullut Mantere.
Sosialistit äänestelivät toiseksi varapuhemieheksi Kalliota, Maalaisliittolaiset Virkkusta, sillä he eivät tahtoneet Kalliota tälle sijalle. Virkkunen tuli valituksi.
Ryhmässä vaati Kallio varmemmin määriteltyä kannatusta hallitukselle jos hän siihen menee.
Ryhmä ei voinut sitä luvata, koska nyt ulkoministeriehdokkaana esiintyvä P. Artti ei mitenkään voi täyttää sitä paikkaa. Niin ikään esiintyi nyt Mikkelin maahera Rosenqvist sisäministeriehdokkaana. Mutta hänen tunnettu kantansa kieltolakiin nähden tekee mahdottomaksi hyväksyä häntä.
Edistysmieliset olivat luopuneet nyt Holstista ja yhtynet Arttiin. Linna toi minulle ryhmän moitteen ettemme suostu tähän. Sanoin: ’’Emmehän me nyt kakaroita voi maan tärkeimmälle hallituspaikalle hyväksyä. Hän sättimään. Minä: Sanon sinulle kerta kaikkiaan: olemme jo liian kauan juosseet ryhmänne holtittoman politiikan perässä. Siihen täytyy tulla loppu. Menin.
Holsti tuli. Klo ½ 11 luokseni illalla. Juttelimme kauan. Sain häneltä selvää siitä mistä on kysymys. Asiallisesti on hän joutunut kaupungilla keskuspoliisin valvonnan alaiseksi – ilmeisesti hallituksen ulkopuolella olevien voimien vaikutuksesta.
Niiden tarkoituksena on saada selville lisä juttuja niihin juoruihin, joita vastustajat hänestä levittävät. Mutta kun H. pyytää keskuspoliisilta palvelusta sitä ei tehdä. Oli ilmestynyt tänne muuan bolsheviki-urkkijanainen. Holsti pyytää keskuspoliisia ottamaan sen kuluista ja retkistä selkoa. Parin viikon kuluttua – ei mitään selkoa ole saatu. Silloin H. parin virkamiehensä kera lähtee automatkalle tuo tunkeileva nainen mukanaan, saadakseen selville mikä tuo nainen on. Ja sillä matkalla he sen saivatkin – naisen laukku täynnä venäläisiä ruplia. Tämän matkan keskuspoliisi laittoi aiva vääristellen – työnantajainsa tietoon.
Edelleen hän ilmoittaa, että kaikki ministerit ovat nauttineet väkijuomia ulkovaltain lähettiläiden päivällisissä. Hän ei ole raitis, mutta ei ole katsonut sopivaksi menetellä toisin kuin monet. Juovuksissa kieltää koskaan näissä tilaisuuksissa olleensa.
Kokoomuksen propaganda häntä vastaan käy Ingmanin johdolla. He ovat kaikessa vastakkain. Itä-Karjalan asiassa, reunavaltapolitiikassa y. m. I. tahtoo saada Hn kukistetuksi. Sitten asetetaisiin ulkopolitiikka kulkemaan kokonaan kokoomuksen johdossa. Lähimpiä toimia olisi nimittää Nevanlinna Berliniin.
Sanoin: Sinullehan aijotaisiin edustajapaikka Genevessä, Kansainliitossa.
Vastasi: Niin – kunnes saadaan minut syrjäytettyä, silloin sinne nimitetään Mannerheim.
Vaikka hän ei sitä sano, aloin tajuta, että tässä todellakin pelataan peliä jo – tulevaa presidentin vaalia silmällä pitäen. Varataisiin koko ulkopolitiikan johto oikeistolaisille ja ruvetaisiin harjoittamaan sitte propagandaa Mannerheimin eduksi.
Ymmärrän nyt, että meidän ei sovi tätä sallia! Tässä on kyseessä myös I-K ja reunav. politiikka.