Toukokuun 21 pnä

Tänään saatiin kuulla että kenraalikuvernööri olisi evännyt lähettää uudelleen Pietariin ehdotuksen senaatin oikeuksien laajentamisesta. Hän sanoo, kuten oikein onkin, että miten hän voi sitä lähettää väliaikaiselle hallitukselle, kun eduskunta on kieltänyt tämän hallituksen valtuudet. – Sanotaan, että Yrjö Mäkelin on mennyt Pietariin tunnustelemaan ilmaa. Mies ei osaa muuta kuin suomea, mutta aikonee tulkin avulla selviytyä. – – Komiteassa. Suomalaisten sotajoukkojen käyttämisestä sodan aikana.
Vrede: eiköhän voisi rajoittua siihen, että Suomen sota-joukot puollustaisivat Suomea ja Pietarin kaupunkia.
Alkio tahtoi määräystä, ettei Suomen sotaväkeä saa viedä maan ulkopuolelle.
D-Kalmari: Olisi jätettävä eduskunnan määrättäväksi saako Suomen sotajoukkoja viedä maan rajojen ulkopuolelle. Kotonen ja Vrede samoin.
Ståhlberg: Miten silloin käy, jos ruotsalaiset hyökkäävät, ja suomalaiset ajavat heitä takaa, pitääkö pysähtyä Tornionjoelle.
Kotonen: Tietysti silloin saa hyökätä rajan yli.
Vrede: Eduskuntahan voisi antaa luvan.
Ståhlberg: Ja jos saksalaiset hyökkäävät, on kenties mentävä rajan yli Venäjälle.
Vrede: Silloin on pakko.
D-K. tahtoisi vielä painostaa, että suomalainen sotaväki puollustaessaan maansa rajoja puollustavat samalla Venäjää.
Ståhlberg: Suomen sotaväen tarkoitukseksi olisi merkittävä taistella valtakunnan vihollisia vastaan; herättäisi enempi ymmärtämystä Venäjällä. – D-K. hyväksyi tämän.
Kysymys Venäjän ja Suomen välisten lakien säätämisestä
[- – ”Syntyi aivan laaja lainopillinen keskustelu herrojen lainoppineiden (=Wrede, Ståhlberg, Danielson-Kalmari) kesken”. Alkio piirteli muistikirjansa reunoihin jäsenten kuvia ja pari muutakin hahmoa: R. A. Wrede, Anton Kotonen, ”Ei kukaan” = Alkio, F. O. Lilius, ”ukko”, ”akka”.]
[Leikkeitä ”Kansan lehden hälyytysjutut”, ”Kirkkojen häväisemiset Helsingissä”, ”Helsingin palokuntalaislakko loppunut”, ”Suomen maanvuokraajain Liiton osastoille!”, ”Waltiollinen maaorjuus. Lakiehdotus, josta ei saa tulla lakia.”]