Kirkas, aurinkoinen, mutta kylmä. Katuvierustoilla, rakennusten suojissa, kuten Hospitsin edustallakin paksut likaiset kinokset. Olin katselemassa vappukulkuetta. Kansaa Rautatientori, Esplanadi, Senaatin tori täynnä. Venäläiset ja suomalaiset marssivat rinnakkain. Katsoin 1 tunnin. Venäläisiä lippuja suunnattomasti. Ainoastaan 1 maalaus, jossa venäläinen talonpoikaiskylväjä, agraari. Tänä nälkäuhan aikana – vain yksi. Mutta suomal. sosialistit eivät koskaan olisi talonpoikaa hyväksyneet mihinkään mielenosoituslippuunsa. Komiteassa käsiteltiin muutos 61 §:lään Valtiopäiväjärjestystä. Paasikivi oli nyt muuttanut ehdotuksensa minun hänelle yksityisesti tekemän ehdotuksen mukaan, että verokysymykset uuden veron säätämisestä ja vanhan kumoamisesta käsiteltäisiin kuin lakikysymyksistä on säädetty Valtiopäiväjärjestyksen 57 §:län mukaan. Ilmoitin kannattavani tätä ehdotusta. samoin Lilius. Kaikki hyväksyivät ehdotuksen, paitsi Laaksovirta, joka sanoi ettei hän ole vielä asiaa [päättänyt]. Piti että tämä on askel konservatismiin. Minä tulkitsin että tämä on kansanvaltaisinta, koska tässä tullaan vetoamaan kansanäänestykseen. Samoin Kotonen ja Danielson-Kalmari. Laaksovirta edelleen epäili että ehdotus on konservatiivinen. Komitea hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen. [- -]
Uusi tehtävä komitealle
Senaatilta oli tullut kirjelmä jossa annettiin komitean tehtäväksi tehdä ehdotus laiksi, joka sallisi jatkaa valtiopäiviä tarpeen mukaan, sekä, että työt jatkuisivat valtiopäiviltä toisille. Samalla luettiin valtiovarain valiokunnan sosialistien keskuudesta lähtenyt kirjelmä, jossa näitä ja muita ehdotuksia esitettiin.
Keskustelussa Paasikivi arveli 4-kuukautiset jaksot vuosittain valtiopäiväkausiksi. Valitti vain että silloin on vielä vaikeampi saada kykeneviä ja toimissa olevia henkilöitä suostumaan ehdokkaiksi. Silloin tarvitaan joukko ammattipolitikoitsioita. Alkio katsoi kolmikuukautisen ajan riittävän, jos jaetaan istuntokaudet: 2 kk talvella, 1 kk. syksyllä, asiat siirtyisivät valtiopäiviltä toisille, valiokunnat samat, silloin ehditäisiin kyllä. Kotonen, Lilius ja D-K. enimmäkseen samaa mieltä. Kaikki katsoivat että valtiovarain valiokunnan pitäisi saada istua istuntokausien väliajoilla. Vrede piti 4 kk. aikaa tarpeellisena. Grotenfelt piti valiokuntain jatkumista asian ratkaisijana. Minä puolsin uudelleen 3 k. aikaa. D-K. taipui tähän. Raatikainen piti, että töiden jatkuminen koko vaalikauden paljon auttaisi asiaa. Mutta silti 4 kk. työkausi. Arveli tultavan toimeen 20 mkn päiväpalkalla, jota Alkio jo oli ehdottanut.
Päätettiin: että valiokunnat valitaan koko vaalikaudeksi.
Valtiovarain valiokunta saa työskennellä istuntokauden väliajalla.
Eduskunta saisi itse jakaa istuntokautensa tarpeen mukaan.
Säännöllinen alkamisaika helmik. 1p.
Valtiopäiväaika. Äänestyksessä hyväksyttiin 4 kuuk. aika 7 ään. 3 vastaan, jota jälkimmäistä äänestivät Lilius, Ståhlberg ja minä.
Ajan jatkuminen: eduskunta saa istuntokauden jakautumisen vuoden ajoille vapaasti päättää.
Palkasta. Ehdotettiin 25 ja 20 mk. Minä, Raatikainen, Vrede, Ståhlberg puolsimme 20 mk. — Vrede ja Ståhlberg puolsivat 3000 mkn yleissummaa vuosittain.
Alkio toi esiin että Helsingissä ja maalla olevilla olisi eri palkat.
Äänestyksessä voitti 3000 mkn määrä. Vastustin.
20 ja 25 mkn päiväpalkasta. 20 mkn määrää puolsivat vain Ståhlberg, Raatikainen ja minä. Siis päätös 25:-.
– –
Tulin kortteeriin pää kamalasti kipeänä. Söin varaamani 2 munaa voileipäkorppujen kanssa. Kaikki ruokalat ja kahvilat ovat suljettuna. Kenellä itsellään ei ole ruokaa, saa paastota. Kallio tuli luokseni illalla. Oli ollut Linderin tilalla sovittamassa työlakkoa. Pyysi leipää, sai. Sellainen on tämä kylmä vapauden Vappu.
Elintarvekysymyksessä selvenee yhä monia seikkoja.
Vuolijoki jo uhkaa ottaa talonpojilta kaikki, heti kun saa elintarvelain.
Kaupunkeihin varataan viljaa, maaseutu jää tyhjäksi.
Pitkin linjaa kohotetaan valtion palveluksessa olevain palkat.
Samoin tietysti teollisuuden palveluksessa olevain.
Mutta sosialistit eivät tahdo yleisen nälänhädän torjumiseksi sallia pakottaa elintarvetuotannon palvelukseen työväkeä – jos nämä ansaitsevat muilla aloilla enempi!
Talonpoika, hän saa siis yksin raataa – luovuttaakseen näiden sosialististen ehtojen alaisena palan suustaan niille, joille tilanne tarjoo erinomaiset ansiomahdollisuudet ja valtio kolmenkertaiset palkat (rautateillä).
Samalla tehdään työpäivä mahdottomaksi.
Näin tapetaan elintarvetuotanto. Maanviljelijää kohdellaan kuin pahantekijää. Se tulee lopettamaan koko elintarvetuotannon ja elintarpeet.
Elintarvelaki on siis estettävä voimaan tulemasta. Se on kansan elinehto.
Sillä ainoa, joka palkkatyöläisistä ei voi ansaita enempää kuin ennen on maatyöläinen. Ja hänen työnantajansa. Elintarpeiden mobilisointi tämän lain mukaan johtaa siihen – että maaseutu voi jäädä leivättömäksi, ollessaan pakotettu luovuttamaan tuotteensa kaupunkeihin.
Hätä on kädessä. Sen torjuminen on rakennettu virheellisille laskelmille: maanviljelijäin muka ylellisille voitoille. Tämä virhe on korjattava ennen kun se on myöhä. Kultamunia munivaa kanaa ei saa tappaa. Kuluttajain harhakäsitys on oikaistava. Elintarpeiden tuottajalle on annettava kansallinen tuki ja tuotannon mahdollisuudet.
Hallitus ei luule voivansa järjestää budjettia vähemmällä kun 100 milj. lainalla.
Samalla oltiin kuitenkin valmiit korottamaan jo rautatieläisten palkkoja 11 miljoonalla, joten alin palkka kerrotaan olevan rautateillä n. 300 mk kuukaudelta, ja pitkin linjaa suunnitellaan virkamiehistölle suuria korotuksia.
Kaikki tämä ennustaa hirmuista verojen nousua.
Ellei sodanaikaisten suurten tulojen runsasta verotusta saada aikaan nopeasti, perii hukka.
Merkit siis jo alkavat viitata siihen, että sosialidemokratinen hallitus vie maata kurimusta kohti.
[leike: ”Suomi ja Venäjä, lainaus Mosk. Vjedomost -lehdestä]