Taikka onko todellakin niin, että olen tässä (edellis. kappal.) asiassa liian arka itsestäni? Onko suuri toveriluottamus jo pilannut tässä suhteessa itsearvostelukykyäni? Minä vaadin oikeutta arvostella, arvostelen usein varmaan liijotellen, – mikä oikeus minulla on loukkaantua kun muut nälvivätkin minua? Olemmehan erehtyväisiä ihmisiä! Minä joka tapauksessa olen toivonut Joukahaisesta työni jatkajaa ryhmässä. Siksi olen vaikuttanut että hän tuli Maan Äänen toimittajaksi, ryhmän puheenjohtajaksi ja…
Muita en näe hänen arvioisiaan. Hänellä on paljon arvostelukykyä, mutta hieman umpikuljuinen luonne. Mutta hänestä toivon.
Eilen illalla olimme ukkojen iltamassa seurahuoneella. Puhuin lauseesta ’’Mikä on totuus?’’ ja totesin että se on Kristuksen Vuorisaarnassa ilmilausuttu, sen yhteiskunnallisten vaatimusten käytännöllisessä toteuttamisessa.
Nurmiot ja Adolf Koskiset ovat olleet täällä.
Alan tuntea nyt oikein miten välttämätöntä on että pääsen Helsingistä vihdoin pois. Siellä vieraantuu kansan elämästä. Maalaisliittoaate kirkastuu minulle joka tunti taas täällä. Tässä kulttuurin vararikossa on niin sekavaa. Pääkaupungissa ja varsinkin hallituksessa tottuu niin helposti ajattelemaan pääkaupunkilaisyliluokan, erittäinkin virkamiesten tapaan.
Kuukauden kuluttua olen vapaa Helsingistä moneksi kuukaudeksi!
Annin kanssa olimme illalla koulunkujalla kävelyllä. Paksu sumu, jota oli aamulla, oli taas täyttänyt ilman. Se oli lisäksi kylmää. Paljastunut pelto kujan vieressä ei vielä hengittele. Se nukkuu. Palasimme pian sisään. Jäät joesta eivät ole vielä
Niin kotiin! Laittamaan rakennukset y. m. kuntoon.
Mutta sitä paitsi: maalaiskansan sivistyksellinen ja poliittinen valistustila tarvitsee jonkun ajattelevaa, tutkivaa kirjallista työtä. Se on tällä kertaa tärkeämpää kuin valtiopäivätyö. Enhän minä pysty siinä mihinkään tieteellisesti pätevään. Mutta sellaisen ilmestymistä odotellessani, on minun velvollisuuteni tehdä mitä voin.