Paavo meni Vaasaan partiojuhlille. Kirkossa kävimme Annin kanssa. Saaninkoski saarnasi hyvin. Hän onkin nyt ainoa toimiva pappimme. Pohjonen on sairaana.
Lämmin, sulattava kevätpäivä.
Luen. Minussa oikein kuohuvat kirjalliset elementit. Ihmiset kirjoittavat nytkin, tänä merkillisenä aikana aivan ”maun” tarpeita tyydytellen ja ken yrittää aatteita, siinä hiihdetään vain vanhoja latuja. Olen nyt lukenut Joel Lehtosen Sakris Kukkelmanin. Miehellä on kirjallisia edellytyksiä, mutta ei pääse matalasta uomastaan väljemmille vesille. On itse jonkullainen rampa rakastaja. – Sitten Sibelgusin ”Punaisen auringon lapset”. Tuntee syvästi Venäjän hädän, mutta ei kohoo voivotusta ylemmäksi. Ja K. S. Laurilan lentokirja ”Mitä meiltä puuttuu?” Mitä sekin on? Hänen ohjeensa – yhtä tyhjän kanssa.
Kirjallisuuskin siis vain kalastelee pintavesissä, ”päivämiehenä”. Siten ei synny renessanssi! Mitä vielä pitääkään tapahtua ennen kuin syntyy?
Mattimme kävi. Keskustelimme pari tuntia.
Hollossa kävin Lehtosen kanssa. Hän todellakin paranee! Iloista.
Ilkkaan laitan lähiaikoina viivanalusia seuraavista aiheista.
I. Gulashi, jolla on paljo maata, kiroo Lex Kalliota, agiteeraa talonpoikia sitä vastaan, ja vahvistaa siten yhteiskuntaa. Talonpojat jotka sota-aikana ovat rikastuneet, menevät oikealle.
Taustana yhteiskunta, jossa maakylässä elämä kuohuu bolshevistisessa uskossa. Sitä kiihottaa työnpuute ja nälkä. Nuori polvi kasvaa siinä ilmapiirissä: gulashin lapset herroiksi, työläisten bolshevikeiksi – kumpasetkin vihaavat työtä, toisiaan ja siivoutta, – rakastavat elostelua, juoppoutta, mitä tahansa!
j.nep.