27 – 30 p. Kesäk.

Vaasassa joka päivä. Vaalitaistelu tuima. Tuskin koskaan olemme ottaneet lehdessä näin lujasti kiini. Kokoomus on suunnannut koko rintamansa maalaisliittoa vastaan. Meidän on ollut pakko vastata. Saa nyt sitte nähdä mikä on tulos. Vastustajamme ovat käyttäneet niin valheellista agitatsionia, että se voittaa entisensäkin. Eri pitäjäistä kerrotaankin että ne ovat voittaneet siinä suhteessa itsensä. Kokoomuksessa ovat yhtyneet nyt rahan, uskonnon, suomettarelaisuuden ja rutivanhoillisuuden kaikki voimat. Sellaista vanhoillisten voimien vanhoillisiin vaistoihin ja ennakkoluuloihin vetovaa vaalitaistelua, kuin kokoomus nyt on suorittanut ei tässä maassa ole koskaan käyty. On todellinen ihme, jos maalaisliitto, jonka he ovat kuvanneet omistusoikeudellisesti ja valtiollisesti sekä uskonnollisesti kokonaan sosialistiseksi, kuitenkin kykenee pitämään entisen paikkansa. Meille vakuutetaan, että paikkamme pidämme Vaasan läänissä, useissa muissa vielä voitamme. Kivimäki sanoo, että Eteläisessä vaalipiirissä voimme jonkun verran menettää ääniä Kauhajoella, mutta joissakin muissa, kuten Ilmajoella ja Vähäkyrössä saanemme lisiä. Toivomme kolmen edustajapaikan varmasta säilymisestä perustamme siihen, että sosialistit menevät vaaleihin kahtena liittona, sekä, että niin paljoa ei kokoomuksen äänet voi lisääntyä että voisivat meiltä miehen saada.
Sen vain tuntee, että luokkataistelu oikeiston ja vasemmiston kesken kiihtyy. Keskustalla tulee olemaan eduskunnassa sangen raskas ja vaikea tehtävä.
Minun rauhani on nyt, kun tiedän, etten enää ole edustaja, suurenmoinen. Tänään olen viimeisen kerran käyttänyt rautatievapaalippuani. Huomenna on minulla jo ostolippuni III luokkaan.
Ajatuksen[i] askaroi aivan uudella vauhdilla Alkiomäessä. Nyt jo huomaan miten terveesti ja uudistavasti se minun vaikuttaa. Vain se vapauttaa minut 15-vuotisesta eduskunta-työajatusten tottumuksesta. Ja siitä vapautuminen on uudistavan ajattelun elinehto. Nyt laitan kotimme kuntoon, teen perheelleni todellisen kodin ja valmistan itselleni loppukymmenien työpajan jos elinpäiviä on suotu!