Herään makuuvaunussa Alavuden ja Seinäjoen välillä. Ihana aamu! Karut takamaaseudut, mutta niissä vihoittaa sittenkin Etelä-Pohjanmaan rakkaat äiti-kasvot. Sivutamme Seinäjoen, Munakan, Ylistaron. Voi miksi on kohtalo määrännyt minut tähän yhteiskunnallis-valtiolliseen taistelurintamaan! Miksi en minä saanut v. 1906 ostaa pientä maatilkkua ja tulla siksi mihin sieluni ikävä on aina ollut niin itsetietoinen: maamieheksi? Nyt olen minä vanha, ruumiinvoimani ovat kaikki, en enää voi tulla maamieheksi, jos vapautuisinkin. Ja tämä taisteluni sitten. Tunnustaneeko kukaan että olen tehnyt mitään, joka hyödyttäisi isänmaata? Minkä vuoksi ristiriidat lopulta nousevat niin valtaaviksi, että ne, jotka nyt tunnustavat tasavaltaa ja maalaisliittoa, jonkun ajan kuluttua kieltävät minun vilpittömät tarkoituksenikin, jos vastukset tulevat? Jos olisin pieni palstatilallinen joka tutkii lantun kasvuprosessia, ja riemuitsee jokaisesta kilon lisäyksestä ruissadossaan, silloin olisin kotona! Nyt, nyt on tehtäväni ylivoimainen! – – Menin suoraan Vaasaan. Tuntui kuin sielläkin, Ilkassa, olisi tasavaltalaisusko horjumassa. En sentään tiedä. Saatoin erehtyä.
Ilkka on nyt omassa talossaan. Hauskan vaikutuksen se tekee. Sanoivat että Ilkan levikki on nyt suurempi kuin Vaasan. Olisimme siis vihdoin sen voiton lyöneet! – Joka tapauksessa, Ilkan taloudellinen asema on nyt hyvä. Jos talo myytäisiin jäisi meille huomattavasti velkojen yli säästörahoja,