Vuoden viimeinen päivä. Merkillinen vuosi tämä on ollut. Ei koskaan ole Suomi elänyt näin suuripiirteistä vuotta. Kuka on tehnyt historiallista työtä? Uusi sivistys. Hyvä Jumala tätä kansan kultaa: suunnattomia joukkoja kasvatuksen puutteeseen jääviä lapsia. Ne ovat kansallisuuden kultarakeita joita ei huuhdota säilyyn.
Toisella puolen: mikä ylellinen rihkaman rakkaus ja ihannoituminen! Katsele pääkaupungin näyteikkunoita ja niitä koru-loisto- ja koristelutavaroita joiden omistaminen on suunnattoman suuren ihmisjoukon sivistysharrastusten ainoa päämäärä. Vertaa tähän syvien rivien valistusnälkä, siellä uinuen, toisinaan jo valveilla, täysin herännyt sielunnälkä. Tässä on kaksi vastakkaista maailmaa: edellinen on tehnyt kukkansa ja alkaa lakastua, jälkimmäinen vasta luo vartta, lehtiä, nuppu ja kukka ovat tulevan ajan tuotettavia.
Kävin saunassa Paavon kanssa. Eilen hän kiihkeänä ilmaisi halunsa lähteä Viron vapaussotaan. Kielsin jyrkästi. Nyt on hän ollut vaikenevainen. En koskaan häntä laske sinne. Mutta – muistan niin elävästi kun itse 14-vuotiaana itkin etten voinut saada ottaa pestiä Suomen kaartiin, mennäkseni Turkin sotaan.
Kävin äsken saunassa. Sitten lepäilin ja odotin nurmiolaisia saunalle. Kävin läpi tuttavapiirini Jakkulassa, Ratikylässä, Kirkonkylässä – ja huomasin miten lukuisasti he ovat siirtyneet hautausmaalle, ne joita olen tuntenut, joiden kanssa olen elänyt lapsena ja nuorukaisena. Tunnen syvää kaipausta ja mieliala on alakuloisen juhlallinen.
Nurmiot tulevat saunasta. Juodaan kahvit ja tarinoidaan. Toivo on ollut Vaasassa Tyynen luona lomalla – ei ole ollenkaan käynyt isäänsä tervehtimässä. Eräänä aamuna oli Matti asemalla heitä odottamassa. Tunnen, miten hän kärsii. Kuinka syvästi ne rikkovat, Toivo ja Tyyne, isäänsä vastaan! Minä en, aina-kaan vielä, ole tarvinnut tuntea sitä surua.
Pikku-Hermannin pieni, 17-vuotias Armas, hento poikanen, on isänsä kuoleman jäl-keen joutunut elättämään yksin sokeata äitiään. Se on raskas tehtävä tällaisena aikana sellaiselle poikaselle. Hollo eilen kuvaili tuota poikaa: ei koskaan naura; terävä ja altis työssä, vakavuus, jota syvä velvollisuuden ilme painaa, koko olemuksessa. Tekee hyvin mielellään ylitöitä. Aamusin keittää äidilleen ja jonottaa meijeristä piimän. Iltaisin taas.. Kuinka pitkä on hänen päivänsä?!
Kun sellaisen silmät aukeevat, yhteiskunnalle, joka elää helposti ja ylellisesti, ei ole mitään armoa odotettavissa!
Ajatella sitte punaisten leskiä ja orpoja – niiden, jotka syyttä on valkoinen Suomi telottanut.
Voi ihmisten sokeutta! Miksi emme kaikin pyri helpottamaan köyhäin kohtaloa?
Paavo on mennyt seurahuoneelle valvojaisiin.
Menemme makuulle. Luen Rathenaun ’’Tulevat ajat’’.
Lähenevät vuoden loppuhetket.
Jumala, jos tahdot, että minä elän, niin anna minulle voimia tehdä jotain köyhien puolesta. Anna hyvä Jumala minulle ohjeet ja voimia siihen ensi vuotena.