Ilma kirkastunut. Tuulee. Mutta ei missään ole kotoisen sunnuntai-aamun rauhaa! Tunnen niin elävästi, että pian saan ruveta työskentelemään kotona.
Tänään olen kirjoittanut Ilkkaan maanantai- ja tiistainumeroihin.
Paavo tuli kotiin päiväjunassa. Keskustelimme hänen kanssaan ripillemeno-kysymyksestä. Hän aluksi kiitti kirjeestäni ja siitä etten ollut tyrkyttänyt ja pakottanut häntä uskomaan raamatun sanan mukaan. Selostin sitten pitemmältä hänelle ajatustapaani ja sanoin: muuta en ehdottomasti Sinulta vaadi kuin sen, ettet pilkkaa Jumalaa, ettet katso löytämiäsi totuuksia lopullisiksi, vaan että etsit rehellisesti totuutta. Hän sanoi olevansa epäilijä. Minä sanoin iloitsevani siitä: epäileminen on rehellistä, oikeutettua, mutta kieltäminen on itsekkäisyyden loppu summa. Hän piti tämän oikeana. Sanoin että Jumala on olemassa. Hän sanoi ettei hän voi uskoa sellaista persoonoitua Jumalaa, joka raamatun mukaan on osittain ihmisen kaltainen, vaan jumaluuden joka meille tajuamattomalla tavalla on kaikkialla läsnä. Hyväksyin tämän pääasiassa lisäten, että Jumalan olemuksesta on joka ihmisellä oma erikoinen mielikuva. Tämä mielikuva on tajunnassa kehityksen alainen. Olisi rikos Jumalaa vastaan omistaa hänet nyt sellaisena, minkälaiseksi Mooses hänet kuvitteli. Jumala kehittää ihmistä etsimyksen kautta tuntemaan yhä enempi omaa tahtoaan. Tärkein, mitä jumaluudesta tunnemme on siveystajunnan kehittämä tahto tehdä oikein. Siinä tahdossa on Jumala mukana. Kristuksessa esiintyvä jumala erikoisemmin kuin muissa ihmisissä, mutta en voi häntä pitää jumalana. Tämän ajatuksen hän mielellään Kristuksesta hyväksyi. Pyysin ettei hän vedä solmua kehityksensä langan päähän, ei kesken tunne etsimyksensä lopullisia tuloksia vaan odottaa aina Jumalalta uusia vaikutelmia. Hän lupasi. Sanoin että meidän etsijäin jumalatajunta muuttuu todellisuudessa joka päivä. 500 vuoden kuluttua on yleinen tajunta joukon pitemmällä kuin nyt. Vähitellen haihtuu se käsitys, että jumaluuden tehtävä on vain uskonnollista laatua. Jumaluus tulee täyttämään yhteiskunnan maailman tiedolla itsestään joka on kaikkialla läsnä. Joka otteessa!
Jesuksen kuolemaa emme kumpanenkaan voineet pitää lunastuksena. Mutta minä sanoin: minulle se voi ennen pitkää tulla siksikin. Pyysin että hän pitäisi itsensä avonaisena tässä suhteessa. Lupasi. Kehoitin häntä ehtoolliselle Kristuksen muistoksi, suurimman ihmisen. Hän sanoi, sillä tavoin voivansa sen tehdä ilolla, mutta ei voivansa uskoa, että siinä nautitaan Kristuksen ruumis ja veri. Minä sanoin, etten minäkään voi sitä uskoa. Pyysin häntä rehellisesti tekemään omantuntonsa mukaan, etsimään totuutta, tekemään oikeutta. Siinä on Jumalan tahdon täyttämys.
Tuntui että ymmärsimme hyvin toisiamme. Minusta tuntui että pojasta tulee rehti mies. Siunasin häntä.