Kotona. Makaan nauttien levosta klo 2:teen ja luen Hall Cainen: ’’Haagin poikaa’’. Ilma on lauha. Lunta paljon. Täällä on niin ihmeteltävän hiljaista. Puhelin isolaattorit vain viheltävät. Olisi todella nautinto olla täällä, avata pihan kinoksiin käytävä, istua oman pöydän ääressä, oman salin iltahämärässä, ajatella ja kirjoittaa….
Mutta minä tunnen että se lähenee, hallituksesta vapaaksipääsyni. Vaimoni sanoi, että kunhan ei sen yhteydessä tapahtuisi häväistystä! Lohdutin: Sitä ei siinä voi tapahtua. Sillä minulla ei ole yhtään mitään salattavaa, eikä siis häpeällistä. Minä juuri voin voittajana kaatuakin! Siksi on omatuntoni niin rauhallinen, siksi ei mikään häväistys, jota viholliseni kenties valmistaisivat minulle, tee minulle asiallisesti mitään vahinkoa. Minä seison ja kaadun pää pystössä.
On lähdettävä…
Kuinka kauan?
Milloin saan ruveta asumaan kotona ja kasvattamaan itseäni pienemmäksi?
Annikkani kainalossa asemalle – – –
Junassa. Minulle on sittenkin varattu hytti 11 & 12. Nuorukainen ilmeisesti on pelon pakottamana ’’järjestänyt’’ asian! Hyvä niinkin.
Maaherran tapaan junassa. Hän on sitä mieltä että Kuusisen juttu ei sittenkään ole tosi. Arvelee että poliisi on petkuttaja. Poliisi ilm. saaneensa Kuusiselta 250 mk taskusta rahoja. Se on liian vähä. Meren ei luulla olevan läpeensä jäässä. Sinne K. siis ei olisi mennyt. Ilmoitus asiasta pantiin Hkiin vasta sunnuntaina vaikka tapaus sattui jo tiistaina. Miksi niin myöhään? Joukko miehiä on ollut etsimässä ruumista, mutta eivät löydä. Maaherra arvelee että uutinen on sepitetty tosiasiain peittämiseksi, Kuusisen liikkeiden salaamiseksi.
Hieman omituisilta nämä tosiasiat näyttävät.