Herään lähellä Seinäjokea. Nousen, puen, käyn kahvilla. Vaasaa kohti mennessä kirjoitan Antilan muistosanat Ilkkaan. Niin todellakin! Löysin sopivan sanan: ’’maailma meidät eroitti’’! Nyt hän on poissa. Minä vielä täällä jälellä.
Eilen illalla kirjoitin tässä vaunussa Maalaisliiton suhteesta hallituspolitiikkaan.
Annikka ja Rellu olivat asemalla vastassa. Annikka-kultani näytti hyvin virkistyneeltä. Kiitos Jumalan!
Vaasassa. Tapaan Paavon ja Allin. Ilkassa päätämme että lehti heti annetaan joka päivä 4-sivuisena, kun vain saadaan 6 palstaista paperia. Tilaus tehdään kohta.
Kotona. Kotona!..
Mutta Annikka kertoo että Paavo on taas saanut muistutuksen sivuaskartelusta tunnilla!
Siis: nyt on hänestä tullut raakalainen, joka on opettajain kiusana! Silloin kuin hän meni kouluun, hän oli menettää järkensä ’’kun pojat olivat niin pahoja opettajille.’’
Ja nyt? Mikä on tämän tehnyt? Se, että eräät opettajat ovat siveellisen omanarvontunnon puutteessa alentaneet omaa arvoaan oppilaiden silmissä niin, että heitä on mahdoton vaatia kunnioittamaan. Kuten esim. Korpi.
Surettavaa, valitettavaa: Miten puhdas totuus oli siinä, minkä kirjoitin päiväkirjaani kun poika meni kouluun ja itki oppilaiden pahuutta opettajaa kohtaan: Voidakseen olla koulussa nykyaikana, täytyy lapsen ensin raaistua.