Puhemies ilmoittaa eroavansa. Se tuli hänelle siveelliseksi tappioksi. Miksi ei hän saattanut erota ennen kuin Tanner esitti julkisen vaatimuksen eduskunnassa? Ryhmämme asetti Kallion ehdokkaaksi. Hämmästyin kun huomasin ettei hän ehdottomasti kieltäytynyt. Onhan sillä puolensa että talonpoika on nuijan varressa, mutta Relanderin erinomaisen tekniikan jälkeen – tuntuu pelottavalta ajatella puhemiestä, jonka jokaisen sanan täytyy ruotsiksi tulkita. Mutta Kallio suostui – jolloin minä tietysti kannatin hänen ehdokkuuttaan.
Kunpahan se nyt vain menisi hyvin!
Kotiin läksin illalla. Siis vihdoin! T.k. 28 on tultava vielä muutamaksi päiväksi mutta se ei suuria merkitse. Minun siteeni alkavat irtautua! Olenkin niin väsynyt, – väsynyt.
Matkustamme Vesterisen kanssa samassa hytissä. Luulen että hän on hyvin puhdasluonteinen mies.
Minua niin raukasee ja väsyttää.
[lehtikeike: ”Kirjailijaeläkkeet”]
Olen koettanut vaikuttaa siihen että Kianto, K. Lehtimäki, Meriläinen ja Vilkuna pääsisivät mukaan. Vihdoin se onnistui. Kiantoa ei ole asetettu korkeampaan eläkeluokkaan kuten toivoin. Valitettavaa on että K. Lehtimäki on jäänyt kokonaan ulkopuolelle. Hän on ehdottomasti nerokas kirjailija ja olisi ehdottomasti ennen Larin-Kyöstiä ansainnut eläkkeen. Merkilliset on muuten lautakunnan perusteet: Toiselle annetaan eläke lahjakkuutensa perusteella, vaikka heillä on loistava taloudellinen asema (Maila Talvio, Santeri Ivalo), toisille taas taloudelliseksi tueksi.
Minuakin lie mainittu mukana. Mutta poliittinen asemani ja – etten ole, muka, ammattikirjailija, ovat aiheuttaneet syrjään jäämisen.
Se on aivan oikein – mutta muille samanlaisille ei sitte myöskään olisi pitänyt antaa.
Mielenkiintoista on itselleni huomata, että tämä pidetään luonnollisena. Meikäläiset ministerit eivät minusta ole sanaakaan virkanneet.
Enhän minä olisi sitä voinut ottaakaan, jos olisi tarjottu. Lehtimäkikin olisi tarvinnut ennen minua. Ehkä muutkin.
Mutta se, että minua pitävät kaikki, omat ja vieraat, sellaisena yhteiskunnan vetojuhtana, joka ei koskaan tarvitse muuta kuin – ruoskaa, kovaa sanaa, velvoitusta ja joskus mairean kehusanan, se pyrkii toisinaan nostattamaan jo katkeruuden itua.
Minun täytyy päästä pois kentältä pian, syrjäiseen rauhaan, ennen kuin sieluni jänne löyhtyy tai katkee. Sillä minä tarvitsen vielä uskoani ihmisiin, vaikka he joskus pakottavatkin minua tässä suhteessa äärimmäisiin ponnistuksiin.
Minä en etsi puolueen enkä yhteiskunnan kunniapaikkoja, enkä rahantulo-paikkoja. En! Enkä kumarra ketään saadakseni niitä. En! Ja siksi tahdon pois näyttämöltä niin kauan kuin selkäni pysyy suorana. Sillä kohta alan tulla vanhukseksi – ja silloin ei kenestäkään voi tietää mitä hän tekee.