Olen saanut taas elää yhdessä poikani kanssa yhden päivän. Hän on kertonut liittymisestään godtemplarijärjestöön. Olen lukenut hänen aineitansa ja olemme soittaneet yhdessä. Kiinnitin hänen mieltään Isoäidin ja isäni virteen: ’’Herra Jesus, ainoa auttajani ja armon lähde ainoa’’ kehoittaen häntä perimään tuon virren viedäkseen sen eteenpäin jälkeentuleville. Joku Pärm oli jossain epäillyt hänen raittiuttaan. Paavo oli kovin kiihtynyt. Jumala, tee hänestä luja raittiustaistelija! Hollo kävi luonani. Meillä on niin rauhallista olla yhdessä.
Se on merkillinen asia, tuo sukupuolirakkaus, joka yhä edelleen antaa koko kirjalliselle elämälle hengen!
Milloin astutaan askel eteenpäin: että ihmisrakkaus, yhteiskunnallinen rakkaus pääsee ohi tämän, ilmeisesti alkeellisen rakkauskauden ihmiskulttuurin historiassa?
Kävimme Adolf Koskisella. Hauskaa oli heidän kanssansa taas jutella. Pelkään kovin että pitkät poissaoloni vierottavat ystävämme meiltä ja meidät ystävistämme. Kun pääsen kotiin, alamme ahkeran ympärikäynnin. Kuutamoinen kaunis sää.
Kunpa saisi pysähtyä nyt kotiin, alottaa rauhallisen kirjallisen työn! Hankkisin pikkuisen lisää maata. Laittaisin itselleni kesätyötä. Avaisin sen kautta uudet elinvirrat virtaamaan sieluni läpi. Suokoon Jumala että näin tapahtuisi!
Minä tarvitsen sellaista loppu-ijäkseni, saadakseni siitä henkistä virikettä ja terveyttä.
Ja oman hevosen!
Nyt minun pakko uhrata koko elämäni yhteiskunnalle niin tarkoin, ettei itselleni jää jälelle yhtään mitään – persoonallista, muuta kuin se ilo että saa tuntea olleensa mukana niin kuin häissä, juhlissa, hyvässä seurassa.