Vuoden lopputaistelu eduskunnassa muodostui kriitilliseksi ja tyypilliseksi. Vennola ja Ritavuori alkoivat hätyyttää hallitusta lisäpudjetissa niin, että saattoi käsittää heidän aikovan kaataa hallitus. Budjettiin oli sisällytetty joukko moittivia ponsia. Meiltä ei puhunut muut kuin Niukkanen, vähän Juutil. ja Vuorimaa budjetti-asiassa. Vuokosken kohdalla sai hän hyökkäyksiä kaikkien porvariryhmien taholta. Mutta silloin nousi sos. Tanner hänen päätänsä silittämään. Ja Vuokoski pujahti pälkkähästä. Tuli hallituksen luottamuslausekysymys. Edistysmieliset Ritavuori ja Vennola yhdessä pommittivat hallitusta, tehden sen omaan arvonsa alentamiseksi sopimattomalla tavalla.
Hallituspulaan laskeminen oli maan edun kannalta mahdotonta. Tämän hallituksen velvollisuus on hoitaa loppuun amnestia, – rauhanasia on siinä tilassa, ettei hallitusvaihdos saata nyt tapahtua. Kurssi paranee yhä – hallitusvaihdos sen huonontaisi. Ja vuoden kulunkiarvio on hyväksyttävä tämän hallituksen johdolla!
Sekaannuin asiaan. Esitin yksinkert. luottamuslauseen, lausunnollani perustellen sen siten, että budjetin ponnet jäivät voimaan ja peruuttamatta.
Mantere esitti täyden hyväksymislausunnon koko lisäbudjetista, josta voi vetää sen johtopäätöksen että sillä peruutettiin ponnet.
Arajärvi sanoi, että he eivät tahtoisi hyväksyä sellaista lausumaa kuin minun ehdottamani, koska se sisältää luottamuslauseen myöskin – ulkoministerille.
Ahaa! Silloin päätin ehdottomasti tehdä voitavani ajaa läpi ehdotukseni sellaisenaan.
Tapahtui sitten ed. Tannerin ja minun välinen yhteentörmäys. Minun tunnustettiin ehdottomasti voittaneen. Ramsay tuli lausumaan tunnustuksensa.
Edistysmieliset Linna ja Kaskinen kannattivat julkisesti minua.
Voitin 87 äänellä 77 vastaan. Paitsi sosialisteja, lie Mantereen ponsia äänestäneet: Vennola, Soininen, Schauman, von Vendt, Åkerblom, Ryti.
Tulokseen oli koko eduskunta hyvin tyytyväinen.
Illalla lähdin kotiin.