Kaupungissa. – Juutilainen ja Niukkanen ovat olleet ministerineuvottelussa. Uutinen lehdissä tietää kertoa, että he ovat täydellisesti hyväksyneet Lavoniuksen ohjelman sekä luvanneet ryhmän puolesta entistä laajempaa kannatusta! Se on hauskaa! Oli erinomainen asia että he tulivat neuvottelijoiksi. Nyt heidän on pakko itse luvata enempi kuin mitä minä olisin koskaan luvannut, ja heillä on, kannatuksen kyseeseen tullessa, myös virkamiesasiassa, suhtautua asemaan lupaustensa mukaan.
Juuri tätä ajattelinkin, ehdottaessani heitä neuvottelukuntaan.
Illalla. Olen niin kovin väsynyt ruumiillisesti. En tiedä mistä se johtuu. Sitä olen tuntenut koko loma-ajan.
Kumpa ei tarvitsisi Helsinkiin enää! Tämä koti vetää minua sellaisella voimalla puoleensa, että täytyy tehdä sielullensa väkivaltaa lähtiessä täältä taas pois.
Poikani kamppailee tenttiensä kanssa. Kunpa hän nyt onnistuisi loppuun asti.
Äitini astuskelee, hiipuu kuolemata kohti. Pari viikkoa hän on nyt ollut vuoteessa. Ei kipeä, mutta väsynyt.
Miten kamalaa kun minun täytyy ensi tiistai-iltana jo mennä ja – jättää hänet. Me olemme, hän ja minä, eläneet yhdessä koko minun elinaikani. Minun täytyy tulla jo seuraavana sunnuntaina häntä katsomaan jos vielä elää.
Kuinka minun sentään pitää tuhlata aikaani kirjoittamalla sanomalehteä varten aivan lakkaamatta! Kun olis varaa kirjoittaa edes yksi hyvä kirja!
Mutta se on taloudellisesti minulle mahdoton. Minä tarvitsisin siihen aikaa – ja sitä en saa leipätyöltä.